Eurosonic Noorderslag day 2

Kalenteri on kääntynyt huhtikuun puolelle ja allekirjoittaneella iski välittömästi festarikuume. Samalla muistin, et blogissa Eurosonic-sarja on vielä pahasti kesken.

Eurosonic-festareiden keikat alkava pääosin klo 20 eli hyvin iltapainotteisesti, mutta myös päivällä tapahtuu. Paikallisessa levykauppa Platossa, sekä viereisessä kahvilaketju CoffeeCompanyn kahvilassa alkaa puolilta päivin ns. varjofestari nimeltään Platosonic. Pieni osa Eurosonicissa esiintyvistä artisteista vetävät vuorotellen kummassakin liiketilassa noin 20min minikeikkoja noin 12-17 välillä. Koska Eurosonicissa artisteja ja bändejä on NIIIIIN paljon, mutta illalla tunteja niin vähän, oon joka reissulla käynyt myös Platosonicissa jotta näkisin enemmän uusia artisteja. Niin myös nyt.

Torstain ensimmäinen artisti jonka näin, oli sveitsiläinen Melissa Kassab. Hyvin folk-henkistä singer-songwriter fiilistelyä. Melissan ääni on pehmeä ja laulutapa välillä jopa enemmän puhuva kuin laulava. Tästä syystä ääni meinasi välillä jäädä vähän terävän sähkökitarasoundin jalkoihin. Levyllä toki toimii, mutta tuossa kahvilatilassa olisi vaadittu äänimieheltä enemmän tai sähkökitaran tilalle akustista.

Melissa Kassab

Koska torstai on yks Eurosonicin vilkkaimmista festaripäivistä, se näkyy myös Platosonicissa. Tästä syystä en edes lähtenyt siirtymään Platon puolelle, vaan odottelin suosiolla seuraavan keikan kahvilan puolella.

Jos joku ei vielä tiennyt, rakastan mieslaulajia, jotka laulavat hyvin falsetissa. Skottilainen Callum Beattie oli juuri tällainen. Biisit eivä ensikuulemalta jääneet täysin mieleen, mutta tuo ääni kyllä pysäytti kuuntelemaan. Jälkikäteen Spotifystä kuunnellessa omille soittolistoille on päässyt miehen We Are Stars-kappaleen akustinen versio ja kuunteluun päässyt myös ihana Some Heroes Don't Wear Capes.

Callum Beattie

Vaikka yleensä pidän särökitarasta ja kunnon räimeestä rockmusiikissa, en jostain syystä oo oikeen koskaan pitänyt tän genren tyttöbändeistä. Velvet Volume teki siihen kyllä poikkeuksen, sillä tällä kolmen sisaruksen muodostamalla bändillä oli todellakin soundi kunnossa ja niin basso- kuin kitarariffitkin niin tarttuvia, ettei voinut olla pitämättä.

Tanskalaisen Velvet Volumen kuului ehdottomasti soittaa levykauppa Platon puolella, mut tämä tarkoitti sitä, ettei bändistä saanut hämärämmässä tilassa minkäänlaista kuvaa.

Seuraavalle keikalle en päässyt tarpeeksi sisälle. Enkä siis tarkoita, ettei musiikkiin olisi päässyt sisälle, vaan kahvilan puolelle. Ulko-oven pielessä roikkuminen ei tehnyt näin rauhalliselle musiikille hyvää, sillä tämä keikka olis pitänyt nähdä lähempää ja istuen, jotta olisi päässyt tunnelmaan. Eikä sieltä oven pielestä kyllä jälleen kuvaakaan saanut.

Tämän tunnelmoinnin takana oli Raoul Vignal, ranskalainen artisti, jonka rauhallinen folk-henkinen musa toimis ehdottomasti unimusiikkilistalla. (Halusin ennen nukahtaa aina musiikkia kuunnellen, joten jätin musiikit soimaan yöksi. Tästä syystä mulla löytyy useita unimusiikkilistoja)

Näiden artistien jälkeen Platosonic oli torstain osalta ohi ja siirryin valmistautumaan illan keikkoihin. Illan ensimmäisenä oli tarjolla suomalaisväriä, sillä ihana, upeaääninen Lxandra esiintyi heti klo 20. Tammikuussa Eurosonicin aikaan Lxandralta oli julkaistu vasta kaksi kappaletta ja Eurosonicin keikka oli naisen ensimmäinen virallinen keikka. (Yks harjoituskeikka alla)

Omille soittolistoille Lxandra pääsi jo Hush Hush Baby kappaleellaan, mutta myös Flicker tuo Lxandran äänen mielettömän hyvin esiin.

Keikan ekan biisin Lxanda vei yksin pianolla säestäen, mutta loput bändin kanssa. Laulusoundi toimi niin kuiskaamalla kuin voimakkaammissa kohdissakin ja tän naisen ääni on vaan yksinkertaisesti UPEA. Lxandran uusin sinkku Dig Deep julkaistiin maaliskuussa ja se jäi myös parhaiten mieleen keikalta. Suosittelen ottamaan kuunteluun.

Kuten keskiviikon Sigrid, myös Lxandra on buukattu Flow-festivaaleille ja esiintyy siellä lauantaina Balloon 360°-stagella.

Lxandra

Seuraavalle keikalle suunnistaessa tuli poikettua yhden biisin verran myös Eurosonicin ainoalle ulkolavalle, kun Eurosonic Air-stagella esiintyi alunperin Surinamesta kotoisin oleva, nykyisin Hollannissa musiikkiuraa tekevä Jeangu Macrooy. Vaikka tänä vuonna ehdin kuunnella mieheltä vain yhden biisin, on Jeangu Macrooy maininnan arvoinen, sillä näin hänen keikkansa myös viime vuonna Noorderslagissa. Keikka oli yks mieleenpainuvimpia varsinkin aloituksen vuoksi. Jeangu starttasi keikan keskeltä yleisöä Aisa-nimisellä biisillään, jossa instrumentit säestävät laulua vasta biisin puolivälin paikkeilla.

Keikka aaltoili tunnelmasta toiseen. Jopa hieman synkästä Gold-kappaleesta välillä iloisempaa, välillä todelliseen slovaritunnelmointiin ja näistähän on täysin looginen hypätä suoraan big band souliin. Jeangu Macrooyn taustalaulajat ovat ihan mielettömät eikä heitä ole piilotettu lavan nurkkaan vaan laulavat tasavertaisina solistin vieressä molemmin puolin.

Omat suosikit Jeangu Macrooyn tuotannosta löytyvät Brave Enough EP:ltä. Jo aiemmin mainittu Gold, josta mulla on todella voimakkaat Imagine Dragons fiilikset. Saattanee johtua ID:n saman nimisestä biisistä jossa on jotain samaa fiilistä. Lisäksi Jeangun kaunis The Next One on soinut omilla soittolistoilla jo ennen 2017 Eurosoniccia.

Viime vuoden kuvaa: Jeangu Macrooy

Jeangu Macrooy

Syy miksen jäänyt pidemmäksi aikaa Jeangu Macrooyn keikalle tulee ihan suoraan Suomesta. EBBA-voittaja Alma, veti keikan myös tämän vuoden Eurosonicissa ja halusin ehdottomasti nähdä Alman keikan pitkästä aikaa ja myös sen, kuinka paljon keikka vetää väkeä nyt kun suosio on vain noussut viime vuodesta.

Ja kyllähän Alma väkeä vetää. Vaikka keikkapaikka oli hieman keskustan reunalla, oli väkeä hyvin paikalla. Alman tyyli on röyhkeä, hän kiroilee paljon lavalla, mutta myös tietää olevansa hyvä. Ja kyllähän Alma bileet osaa järjestää. Jengi oli hyvin mukana, tanssi ja lauloi messissä koko keikan.

ALMA

Jos osasi Alma järjestää bileet, nosti seuraava artisti samalla lavalla tunnelman vieläkin korkeammalle. Myöskin EBBA-gaalassa palkittu Youngr on niin käsittämätön multitalentti, ettei sitä usko, ellei näe kaveria livenä.

Youngrilla on varmaan ollut melko hankala "Minä itse"-vaihe uhmaiässä, sillä mies soittaa lavalla aivan kaiken itse. Okei joo... oli siellä muutamassa biisissä lisäksi extra kitaristi ja rumpali, mutta Youngr soittaa myös nuo soittimet ja lisäksi monia monia muita. Oon usein ollut sitä mieltä, etten jaksa katsoa dj-tuottajien keikkoja, kun lavalla on usein vaan artisti läppärin takana. Tätä ei kuitenkaan voi samaan kastiin laittaa, vaikka löytyi sieltä lavalta se läppärikin.

Vaikka tunnelma oli korkealla Youngrin keikan alusta lähtien, nousi se aivan kattoon erään biisin loppuun soitetun Daft Punk - One more time-cover fiilistelyn jälkeen. Tuon jälkeen myös lavan valot muuttuivat entistäkin hienommiksi ja sen myötä keikka visuaalisemmaksi.

Youngrin toivoisin ehdottomasti myös Suomeen keikalle!

Youngr

Illan seuraava bändi löytyi jo ennakkoon Eurosonicin Spotify-playlistilta. The Magnettes on trio Ruotsin Pajalan kunnasta josta kumpusi todella vahvat Icona Pop-fiilikset mut ehkä hieman vihaisempana ja punkimpana meininkinä. Röyhkeyttä ja asennetta The Magnettesista löytyi.

Keikka kuitenkin aaltoili aika voimakkaasti eri tunnelmien välillä ja kontrasti asennepunkpopin ja vähän folk-tunnelmaisen slovarien välillä oli hieman liian suuri ja slovarin aikaan aika paljon yleisöä poistuikin. Oma suosikkibiisini tuli onneksi ennen kuin itse siirryin seuraavalle keikalle. Killers in a Ghost Town-kappaleessa lauletaan myös suomeksi.

Illan viimeisenä oli tarjolla jälleen suomalaisväriä. Artisti, jota en ollut aiemmin nähnyt livenä, vaikka tämän nuoren miehen musaa on kuultu jo vuodesta 2012.

Isac Elliot. Teini-idoli, jota oon aina pitänyt lähinnä teinityttöjen ihailun ja kirkumisen kohteena, mutta mitä vielä: WATCH OUT! We have a superstar over here!

Eurosonic yleisö oli alkuun vähän kankeaa, mutta siihen on noilla festareilla totuttu, kun yleisö koostuu lähinnä musa-alan ammattilaisista, festarien artistikoordinaattoreista ja toimittajista. Isac Elliot lämmitti tuonkin yleisön täysin. Jos puhuin bileistä Alman ja Youngrin kohdalla, pisti Ikke vielä kovemmat bileet pystyyn ja keikan loppua kohti tanssitti ihan aikuisia äijiäkin. Ei siis todellakaan vain teinityttöjen kirkumisen kohde.

Käsittämättömintä Iken kohdalla on se, kuinka luonteva 17-vuotias jätkä voi olla lavalla. Vaikka Eurosonic-keikka oli varmasti Iken kohdalla jotain ihan muuta kuin keikat yleensä, ei hermostumisesta näkynyt merkkiäkään, vaan Ikke vitsaili lavalla mm. iästään useaan otteeseen. Keikan hauskin hetki oli seurata yleisön ilmeitä, kun kesken New Way Home-biisin Isac totesi viileästi, et "julkaisin tän biisin ku olin 12v". Ilmeet: Priceless!

Eurosonic-yleisölle epätyypilliseen tapaan tällä keikalla vaadittiin jopa kovasti encorea!

Tän keikan jälkeen täytyy sanoa, että voisin lähteä katsomaan Isac Elliottia toisenkin kerran. Toki se saattaa vaatia, et houkuttelee vaikka sukulaistytön seuraksi ja peitetarinaksi, mut ehdottomasti näkemisen arvoinen artisti!

Isac Elliot

-Tiina