Vaikka intoilen uudesta musiikista ja etsin koko ajan uutta kuunneltavaa, on tietyt artistit ja bändit seurannut mukana elämässä ihan teinivuosista lähtien. Suurimman osan niistä olen siis päässyt jo näkemään. Teinivuosina vahvimmin mukana oli punk-rock ja grunge, mutta jossain vaiheessa myös rap- ja hiphop-musiikki pääsi vaikuttamaan teini-Tiinaan. Kuuntelin lähinnä suomiräppiä Avaimen/Asan, Fintelligenssin ja Kapasiteettiyksikön tuotannosta, mutta ulkomaalaisista kolahti juuri Eminem.
Kun kevättalvella samana päivänä julkaistiin Eminemin Euroopan kiertue ja se, että Arctic Monkeys tulee Flow-festivaaleille, tajusin, että tänä vuonna saan bucket listin täyteen. Tottakai aina tulee uusia must see-artisteja, mutta Eminem ja Arctic Monkeys on viimeiset sellaiset, joiden keikkaa oon odottanut vuosia.
Eminemin Euroopan kiertue oli vaan hieman haastavaan ajankohtaan. Suomen keikkaa ei tullut ja koska liput Provinssiin oli hankittu jo viime vuoden puolella, Oslon keikka jäi pois laskuista välittömästi päällekkäisyyden vuoksi. Tukholman keikka oli heti maanantaina Provinssin perään ja Tanskan keikka olisi Roskildessa. Oli siis mietittävä, jaksanko heti sunnuntain Provinssi-paluun jälkeen lähteä maanantaina Tukholmaan vai jaksanko Provinssin jälkeisellä viikolla uusille festareille Roskildeen?
Valinta oli kuitenkin helppo. Turnauskestävyys ei kestäisi toisia festareita, mut ehkä yhden lisäpäivän kuitenkin.
Provinssista kotiuduin sunnuntaina klo 19 aikaan ja kaveri haki lentokentälle aamulla klo 7. Ehdin siis olla kotona 12h, purkaa laukun, pestä koneellisen pyykkiä, pakata laukun ja nukkua ehkä 5h.
(Provinssista ei tänä vuonna tule postausta, koska... no... alkoholilla oli osuutta asiaan)
Lippujen hankkiminen tuolle keikalle oli oma hommansa, sillä lippujen tullessa myyntiin, ryysis lippukaupassa oli luonnollisesti melkoinen. Jälkikäteen kuitenkin kuulin, ettei tuo keikka täysin loppuunmyyty ollutkaan.
Keikkapaikkana Friends Arena toimi ja sai miettimään, et tän suomalaisen jääkiekkokansan pitäis alkaa tukea suomalaista jalkapalloa, jotta Suomeen saataisiin tän kokoluokan artisteja.
Ai miten jääkiekko ja jalkapallo liittyy asiaan?
- Yleisökapasiteetiltaan. Suomen isot keikat järjestetään pääosin Hartwall Arenalla sekä Olympiastadionilla (jälkimmäinen tosin edelleen rempassa).
Hartwall Arenan yleisökapasiteetti jääkiekko-ottelussa on 13 349,
konserteissa 12 000 -15 000.
Olympiastadionin yleisökapasiteetti on 39 784 ollen näin Suomen ainoa stadion johon esimerkiksi Coldplayn kokoinen stadionpoprock-yhtye lavarakennelmineen mahtuisi.
Friends Arena, joka toimii Allsvenskanissa pelaavan AIK:n kotikenttänä ja on Ruotsin jalkapallomaajoukkueen päästadion, vetää pelkästään jalkapallo-ottelussa 50 000 katsojaa ja konserteissa yli 67 000 katsojaa.
Koska suomalaisen jalkapallon arvostus jo pelkästään kotimaassaan on niin alhaista, ei yli 50 000 katsojan futisstadioneita nähdä Suomessa vielä lähivuosina ja tällä tullaan rajaamaan myös Eminemin tai vaikka mainitsemani Coldplayn kaltaisten artistien ja bändien saapumista Suomeen.
Ennen kun joku pääsee kommentoimaan, ettei Suomessa tuollaiset keikat myy loppuun kuitenkaan, on kerrottava, ettei kyse olekaan pelkästä yleisömäärästä. Vaan stadionin koko tuon kokoluokan yleisökapasiteetilla on toki muutenkin sen verran suurempi, että juuri lavarakennelmat ja show ylipäätään mahtuu isolle stadionille paremmin.
Mut takaisin keikkaan. Keikkaa lämppäämässä olivat jenkkiräppärit Royce da 5'9" sekä Pusha T. Molemmat itselle valitettavan tuntemattomia, vaikka jälkimmäinen löytyy feattaamasta Linkin Parkin One More Light-albumilla. Suurin osa yleisöstä tuntui olevan allekirjoittaneen kanssa aika samaa mieltä siitä, että itse illan pääesintyjä ei juuri lämmittelyä kaipaisi, sillä yleisön joukossa vallitsi enemmän keskustelusta kantautunut yleishälinä sen sijaan, että lämppäreiden tahtiin olisi bailattu muuten.
Itse keikka alkoi screeneillä pyörineellä videolla jonka teema jatkui myös lavan taustavisuaaleissa. Koko keikan ajan taustalla näkynyt kaupunkikuva muuttuu pitkin keikkaa ja taustavisuaalien tapahtumat oli selvästi suunniteltu settilistan teemojen mukaan ja biisien räjähdykset näkyivät myös taustavisuaaleissa.
Ennen Euroopan kiertuetta jenkeissä kohua aiheuttanutta Kill You-kappaleen "loppulaukausta" osasi odottaa, mutta siitäkin huolimatta kohu tuntui hieman ylimitoitetulta, kun kyseessä oli kuitenkin Eminem.
Kaksituntinen keikka oli melkoinen läpileikkaus koko Eminemin artistiuraan, sillä biisejä tuli ihan alkumetreiltä tähän päivään. Koska biisimateriaalia Eminemiltä löytyisi helposti tuplamittaiseenkin keikkaan, settilista oli muodostettu siinä mielessä mielenkiintoisesti, ettei kaikkia biisejä soitettu kokonaan alusta loppuun, vaan osa tuli potpurimaisesti vain pätkinä. Tämä kuitenkin mahdollisti sen, että keikkaan mahtui enemmän hittejä.
Kokoonpano lavalla oli suurempi kuin odotin. Eminem räppääjänä on niin teknisesti taitava ja flow on niin uskomaton, ettei mies tarvitsisi taustoja varmaan ollenkaan ja onnistuisi silti. Tekstiä Eminemin räpätessä tulee välillä siihen tahtiin, että konekivääri jäisi kakkoseksi. Siitä huolimatta useat Eminemin hitit perustuvat upeisiin melodioihin ja hienoihin vanhempiin sämplättyihin hitteihin, joten oli hienoa nähdä taustalla kunnon bändi. En oikein tiedä mitä bändiltä etukäteen odotin, mutta en tätä. Kaksi rumpusettiä, basso, kitara, dj, koskettimet, kaksi viulua ja sello, taustalaulaja, tuplaaja Mr. Porter sekä osassa biisejä naisvokalistien osuudet laulanut Skylar Grey. Koko bändi toimi erittäin hyvin, mutta allekirjoittaneelle kylmiä väreitä tarjoili erityisesti jouset.
Vaikka Eminemin settilista itsessään toimii jo niin hyvin, etten uskonut miehen lämppäriä kaipaavan, mietin etukäteen kuitenkin miten miehen esiintyminen tulee toimimaan. Julkisuudessa Eminem on kuitenkin erittäin pidättyväinen, joten mietin, jääkö yleisön ottaminen enemmän tuplaajan haltuun. Pääosin huudattaminen olikin Mr. Porterin hommaa ja "Stockholm make some motherfucking noise" kuului tuplaajan suusta useaan kertaan. Itse Eminem otti yleisönsä rauhallisemmalla otteella, muttei jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Varsinkin keikan loppua kohti enemmän yleisölle jutellut Eminem kiitteli yleisöä tuesta ja omisti mm. Not Afraid-kappaleen yleisöstä niille jotka ovat olleet miehen tukena "since day one". Noiden sanojen jälkeen kun riimittelee "I'm not afraid. To take a stand. Everybody. Come take my hand come. We'll walk this road together, through the storm. Whatever weather, cold or warm. Just letting you know that, you're not alone. Holla if you feel like you've been down the same road", saa varmasti yleisöstä viimeisenkin uskomaan, että yleisön takia näitä keikkoja vielä tehdään.
Jos keikan hienompia hetkiä miettii, kyyneleet silmäkulmiin toi tottakai Stan ja toki tuo edellä mainittu Not Afraid ja illan kovimmat kylmät väreet encoren viimeiseksi kappaleeksi jäänyt Lose Yourself.
Paljon oon keikkoja nähnyt, laidasta laitaan, mutta kyllä sen pystyi jo heti keikan jälkeen sanomaan, että TOP3:seen mentiin tällä. Jos mahdollisuus tulee vielä Eminem nähdä livenä, olen valmis maksamaan vaikka extraa golden circlen lipuista. Alla olevat kuvat siis vaan normihintaisilta seisomapaikoilta, eli kauempaa ja puhelimella otettuna, joten laatu sen mukaista.
