perjantai 29. heinäkuuta 2016

Festariluuhaajan tärpit Qstockiin!

Parin päivän sisään oon kuullut useamman tällaisen kommentin Qstockiin menijältä:
-"En mä oo vielä ees kattonut mitä artisteja siellä on!"
-"Oli siellä muutama hyvä, mut kaikista en ollu kuullutkaan."

Jos haluat löytää jotain uutta, josta et oo koskaan kuullutkaan, keräsin alle mun tärpit tän viikonlopun Qstockiin!

Blind Channel

Aloitetaan paikallisella. Oululainen Blind Channel on Festariluuhaajan tärpeistä ehdottomasti raskainta, joten rockin ystäville tästä keikkavinkki. Oulun pojat voittivat viime vuonna YleX:n bändiskaban ja tämän myötä pääsivät esiintymään mm. Provinssiin ja yhdelle Euroopan suurimmista festareista Unkarin Szigetiin. Vaikka oululaisesta bändistä onkin kysymys, en ole itsekään tätä vielä livenä nähnyt.

Soittoaika: pe klo 15:00 @ Koomalava





Lissie

Jenkkiläinen laulaja-lauluntekijä Lissie tuntuu olevan yksi Qstockin artisteista josta kukaan ei ole muka kuullutkaan. Omiin soittolistoihin Lissie on tarttunut jo vuosia sitten When I'm Alone-hitillään, mutta itsekään en ole neitoa livenä nähnyt. Tää on perjantain MUST SEE!

Soittoaika: pe klo 20.00 @ Sirkusteltta




Steve'n'Seagulls

Steve'n'Seagullsista mä en oikeen osaa edes sanoa mitään. Katso alta video ja totea itse! Ihan mielettömiä covereita kaikkien tuntemista klassikoista. Meininki keikalla on taatusti kova!

Näin bändin Eurosonicissa tammikuussa, siitä voit lukea täältä.

Soittoaika: la 14:00 @ Kalevalava sekä huhujen mukaan festareiden jälkeen myös Ihkussa salanimellä.






Ronya

Vähemän tunnettu suomalainen ääni. Jos JVG ei kolahda, kokeile sen aikana tän vihaisen kuuloisen rokkimimmin keikkaa.

 Soittoaika: la 15:00 @ Rytmiranta






Elliphant

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä Elliphant! Näin tän EDM:ää ja räppiä yhdistelevän electropopparin viime kesänä Flow Festareilla niin omalla keikallaan kuin feattaamassa Major Lazeria. Lauantain ehdoton MUST SEE!


Soittoaika: la 20:00 @ Sirkusteltta


torstai 28. heinäkuuta 2016

Ruisrock 2016 @ Turku

Matka Provinssista jatkui siis sunnuntaina Ruisrockia kohti ilman stoppia kotiin. Provinssin leirinnästä, ihan telttanaapurista löytyi kimppakyyti Tamperetta kohti ja yhden yön huoltostoppi (pyykinpesua, ruokaa, oikea suihku ja oikea sänky!) tuli pidettyä sukulaisten luona Pirkkalassa. Maanantaina Onnibussilla Helsinkiin moikkaamaan kavereita ja torstaina heti aamusta Onnibussilla kohti Turkua. (Tässä vaiheessa Oulu-Seinäjoki-Tampere-Helsinki-Turku matkat kimppakyydillä ja Onnibussilla oli maksaneet yhteensä 21euroa. Ja väitetään että Suomessa matkustaminen on kallista?)

Allekirjoittaneelle tämä vuosi oli neljäs Ruisrockissa ja kolmas niistä kerroista kun vietin festareilla täydet kolme päivää. Ensimmäistä kertaa majoituin Ruississa muualle kuin Artukaisen tai Ruissalon leirintään ja rehellisesti sanottuna se oli kyllä virhe vaikka sängyssä nukkuminen aina teltan/asuntoauton voittaakin. Koska majoitus ei ollut ihan keskustassa, enkä Turkua kaupunkina tunne, tuli viikonlopun liikkumiset festareille ja sieltä pois ihan liian kalliiksi. Yritin kyllä käyttää jopa paikallista joukkoliikennettä, mutta törmäsin ehkä toistaikseksi huonoimpaan reittioppaaseen ikinä. Sori vaan Turku.

Day 1: Perjantai

Vaikka tavoitteena oli jälleen ehtiä festarialueelle ajoissa, Sanni oli jo ehtinyt aloittaa keikkansa kun päästiin porteista sisälle. Koska edellisen Lelu-albumin jälkeen olin nähnyt Sannin keikalla jo vähintään kolme kertaa, ei intoa lavan lähelle keikkaa katsomaan enää ollut. Kauempaa katsottuna Sannin keikka oli perusvahvaa suorittamista ja meininki olisi varmasti ollut kovempi läheltä katsottuna. Iso peukku silti Sannin suuntaan crowd surfingista, jota viime aikoina on suomimusiikissa harrastanut vain Olavi Uusivirta. Varsinkin kun hetken näytti että yleisö pudottaa niinkin pienen tytön pää edellä kenttään!
Sanni
Enemmän blogia lukeneet ovat jo varmaan huomanneet, että vaikka usein käyn myös samojen artistien keikoilla, haluan silti yhä uudestaan ja uudestaan löytää uusia artisteja ja nähdä livenä jotain, mitä en ole ennen nähnyt. Yksi kesän uutuuksia itselleni oli Sannin jälkeen Telttalavalla esiintynyt Lukas Graham. 7 Years hitistään tuttu tanskalainen laulajansa nimeä kantava yhtye on saanut radiosoittoa ympäri Eurooppaa ja bändin tuotannolta on ollut Suomessakin vaikea välttyä jos vaan avoimen radion lähettyvillä on vuoden sisään oleskellut.

Lukas Grahamin keikalla oli alusta asti hemmetin hyväntuulinen meno. Puolessa välissä keikkaa mietin, että oikea paikka bändin keikalle olisi ehkä ollut sittenkin Telttalavan sijaan Rantalava, sillä sen verran aurinkoinen ja kesäinen fiilis bändin keikasta kumpusi. Laulajan saundia vähän jännitin etukäteen, mutta se toimi livenä jopa paremmin kuin odotin. Lukas Grahamin keikan jälkeen tajusin myös sen, mitä Suomen festarit kaipaavat lisää: Saksofoneja! Niistä se kesäinen fiilis kumpusi!

Lukas Graham

Ruissin ensimmäinen aikataulupäällekkäisyys tuli Lukas Grahamin jälkeen kun piti miettiä katsoako Niittylavalla Apulantaa vai Rantalavalla Icona Pop:ia. Oma seurue jakautui kahtia ja osa jäi katsomaan Apulantaa. Omalla kohdalla valinta oli selvä, sillä kahden vuoden takainen Icona Pop:n keikka oli vahvasti mielessä yhtenä 2014 Ruissin parhaimmista keikoista.

Icona Pop ei pettänyt tälläkään kertaa ja jälkikäteen huomattuna bileet on olleet ilmeisen kovat, kun ainuttakaan kuvaa en keikalta ollut ottanut. Keikalle mukaan lähtenyt kaveri meinas Lukas Grahamin keikalla jo nuokkua, mutta Icona Pop herätti kyllä lähes sammuneen kaverinkin pomppimaan mukana.

Icona Popin jälkeen takaisin Telttalavalle jossa naisenergiat jatkuivat :n keikalla. Persoonallisesta saundistaan tunnettu MØ nousi viimeistään Major Lazer featistaan suuren yleisön tietoisuuteen kun Lean On julkaistiin. Näin MØn ensimmäisen kerran livenä muutaman biisin verran 2015 Eurosonicin EBBA-gaalassa. Siitä juttua täällä.
Jäin kuuntelemaan Ruissin keikkaa teltan laitamille, joten kuvat tältäkin keikalta aika heikkoja olivat. Teltassa näytti olevan melkoiset bileet, sen verran tanssittavaa electropoppia MØn musiikki kyllä onkin. Ja kyllähän keikalla myös se Lean On kuultiin.
MØ. Siellä jossain.
Seuraava aikataulupäällekkäisyys sattui MØn jälkeen kun niittylavan valloitti koko kansan suosioon viime kesänä noussut iki-ihana Antti Tuisku. Vastassa Antilla oli Rantalavalla mielettömän saundin omavaa Seinabo Sey. Omalla kohdalla valinta oli kuitenkin selkeä, sillä edellisenä viikonloppuna Provinssissa ja talven aikana kahdesti Oulussa nähty Antti Tuisku sai väistyä upeaäänisen ruotsalaisnaisen tieltä. Aika yksin olin tämän ajatukseni kanssa, sillä koko muu seurue painui Antti Tuiskun keikalle.

Ikäväkseni sain huomata, että oman seurueeni lisäksi, monen muun ruissivieraan ohjelmaan kuului Antti Tuisku Seinabo Seyn sijaan ja keikan alkaessa yleisömäärä oli surullisen pieni. Loppua kohti kuitenkin enemmänkin yleisöä löysi paikalle.

Ihana Seinabo Sey on livenä vieläkin upeamman kuuloinen kuin levyltä kuunneltuna, mutta kärsii usein festareilla aikataulujen päällekkäisyyksistä. Itsekin olen missannut naisen keikan kahdesti Years&Yearsin takia. Nyt kuitenkin toista kertaa näin kokonaisen keikan ja oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Edellisestä näkemästäni keikasta Eurosonicissa täällä.
Seinabo Sey


Seuraavana tuli harhailtua minirantalavalle, sillä Kelisiä odotellessa oli turha lähteä rannasta pidemmälle. Alkuperäiseen omaan aikatauluun ei siis kuulunut Gasellit, mutta ei keikalle eksyminen huono juttukaan ollut. Hyvä meininki keikalla tuntui olevan vaikka jäinkin katselemaan vähän kauemmas. Yleisö oli kuitenkin hyvin messissä ja vähemmän väsyneenä olisin jopa saattanut mennä fiilistelemään lähemmäs.

Yhdestä 2000-luvun isoimmasta hitistä tuttu R'n'B artisti Kelis päätti Rantalavan ohjelman perjantain osalta. Vaikka pohjimmiltani olenkin rokkityttö ja grungen lapsi, on kunnon souldiivat silti lähellä sydäntä, sillä heitä nähdään Suomessa keikoilla aivan liian harvoin.

Erityismaininta täytyi antaa jo heti keikan alkuun upealle bändille ja tyylille soittaa keikalle täysin erillinen intro-biisi jo ennen kuin itse artisti saapui lavalle. Ei siis mikään pelkkä pidempi alkusoitto ja instumentaalisoolot ekaan biisiin, vain täysin oma intro kappale nostattamaan tunnelmaa ja lämppäämään yleisöä.

Visuaalisesti upeasti toteutettu keikka olisi toki kaivannut vielä Turunkin yötä pimeämmän taivaan jotta valoshow olisi tullut paremmin oikeuksiinsa, mutta silti lavashow näytti ison maailman meiningiltä.

Eniten Kelisin keikassa ilahdutti se, että nyt dj-tuottajien ja electromusiikin aikakautena ihan oikea bändi puhallinsoittimineen ja upeaääninen laulaja saa edelleen ihan mielettömät bileet pystyyn ja jengin joraamaan täysiä. Kelisillä ei näyttänyt olevan dj:tä lavalla ollenkaan vaan ihan oikea bändi. Ja toki se bändi ansaitsee vielä toisen erityismaininnan, sillä artistin poistuessa lavalta, bändi soitti keikalle vielä oman outro-biisin.
Kelis


Juuri kun pääsin kehumasta "oikeita laulajia" ja "oikeita bändejä", seuraavaksi vuorossa oli Major Lazerista tutun Diplon ja Skrillexin muodostama kokoonpano Jack Ü. Vahvaa dj-osaamista isoilla valoilla. Sai yleisön tanssimaan niin että Ruissalon mää järisi (Siihen ei toki ihan hirveesti Ruissalossa vaadita).

Niin paljon kuin electropopista pidänkin, täysin dj-vetoiset keikat ei omalla kohdallani toimi. Varsinkin kun dj-keikat usein tarkoittaa myös sitä, että samoilla festareilla kuulet saman biisin kenties useaan kertaan eri feattauksien vuoksi. Kyllähän se Lean On kuultiin jo MØn keikalla ja tiedossa oli, että se kuullaan myös lauantaina itse Major Lazerin keikalla.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Ruisrock kokeili aikataulun venyttämistä myöhälle yöhön ja telttalavan viimeinen esiintyjä aloittikin perjantaina vasta 01:30.  Itse olin jo ihan valmista kauraa lähtemään nukkumaan, mutta päätin jäädä odottamaan kavereita vielä Roope Salmisen ja Koirien keikan ajaksi. (Kaverit toki olivat poistuneet kesken keikan ja unohtivat mut alueelle :D)

Hirveen suuria odotuksia ei RS ja Koirien keikalle ollut, sillä jotenkin oon pitänyt bändiä lähinnä bilebändinä ja niitähän on nähty. Ja Roope Salmistahan on nähty ihan joka paikassa muutenkin. Ehkä liiankin kanssa.

Ensimmäinen positiivinen huomio keikalla oli kuitenkin soitinten määrä; jätkäthän oikeesti soittaa. Seuraavaksi ilahdutti Anna Abreun feattaaminen, sillä kyllähän Anna nosti keikan laulun tasoa heti.

Viimeistään siinä vaiheessa jouduin syömään sanojani ja nostamaan arvostusta myös itse Roope Salmista kohtaan, kun mies ilmoitti vetävänsä freestyleä yleisön antamista aiheista. Yleisöstä kerättiin aiheet: festariheila, välipäivä, kauniit naiset ja tottakai Sara Sieppi. Vähän miehen puolesta jännitti, mut pakko se on myöntää, että hyvin RS veti ja sai jopa useat välihurraukset todella osuviin riimeihin.
Roope Salminen ja Koirat

Jo ennen Kelisiä mietin, podenko pahimman luokan laskuhumalaa aikaisin kun niin kovasti paleli. Viimeisen keikan aikaan todellinen syy selvisi, sillä yöllä Ruissalon lämpötila laski noin +7 asteeseen!

Perjantai oli loppuunmyyty ja paikalla oli 35 tuhatta festarivierasta.

Day 2: Lauantai

Lauantaina oma festariseurue ei tuntunut selviävän mihinkään ja omakin lähtö siitä hieman kärsi. Tavoitteena oli ehtiä paikalle jo Maija Vilkkumaan aikaan, mutta tosiasiassa pääsin paikalle Anna Abreun aloittaessa. (Muu seurueesta tuli toki alueelle vasta neljä tuntia myöhemmin)

Anna Abreulle on selvästi tehnyt hyvää vaihtaa kieli suomeksi. Eihän sillä tietenkään maailman valloitusta tehdä, mutta tällä hetkellä Suomessa menestyäkseen isosti kielen on valitettavasti oltava suomi.

Todella pirteän keikan Anna veti Rantalavalla ja Annan musa sopi lämpimälle ja aurinkoiselle hiekkarannalle aika täydellisesti. 

Jos kritisoin aiemmin electromusan ja dj-tuottajien soittavan samoja biisejä pitkin festareita, myös suomiartistit toisiaan feattaillessan ja Vain Elämää-kausien jälkeen ovat tuoneet tämän saman ongelman festareille. Kyllähän se perjantai-illan viimeisellä keikalla kuultu Voodoo kuultiin myös Annan keikalla.

Annan jälkeen piti hakeutua hetkeksi varjoon rannalta, joten Merilavan teltassa aloittanut Mira Luoti oli seuraavana ohjelmassa. Kun PMMP:n Paula ja Mira lähtivät erilleen ja soolourilleen, ensimmäisten sinkkujen (Tequila vs. Pinnan alla) perusteella olin jo valmis kääntymään Miran kelkkaan. Arto Tuunelan kanssa musiikkia tekevän Miran soolotuotannossa on vahvoja Pariisin Kevät fiiliksiä ja ensimmäisessä sinkussa se toimi Vesalan iskelmä-vibaista Tequilaa vastaan. 

Kun naisilta on nyt tullut lisääkin soolotuotantoa, on Vesala kuitenkin ajanut Mira Luodin ohi ainakin mun mielessä. Jotenkin vaisusta Ruissikeikasta tulikin lähinnä PMMP-ikävä kun keikka ei oikein tuntunut lähtevän lentoon.
Mira Luoti
Kesken Miran keikan lähdinkin katsastaan loppua jo edellisenä viikonloppuna Provinssissa nähdystä Ismo Alangosta. Ja kannatti lähteäkin, sillä tällä keikalla kuultiin myös Peltirumpu!

Ismon jälkeen Niittylavalla esiintyi aikataulun mukaan Lihamyrsky. Ensimmäinen ajatus oli itsellä lähinnä, et mikä ****n lihamyrsky?! Jälkikäteen ajateltuna, oishan tämä pitänyt arvata: Musta Barbaari, Särre, Seksikäs-Suklaa, Ruudolf, Hanad, Prinssi Jusuf ja tais siellä Karri Koirakin vilahtaa. Eihän näistä jätkistä suurimmalla osalla vielä biisejä riittäis tunniksi päälavalle, mutta yhdistettynä aika kovan hittikimaran saivat aikaan.

Yks festarikesän odotetuin keikka omalla kohdalla oli Telttalavalla esiintynyt jenkkiläinen Blood Orange. Smoothia R'n'B soundia ja ihanan pehmeää laulua. Jo kolmantena settilistassa tuli oma suosikkini Chamakay ja nosti kyllä oman fiiliksen keikasta ihan ylimmilleen. 

Blood Orangen keikka nimittäin muistutti mua siitä, miks juuri mä käyn festareilla. Just nää fiilikset jotka nousee kun kuulet ihan ensimmäistä kertaa livenä sen biisin jota oot fanittanut jo pitkään vaikket tiedä artistista juuri mitään.
Blood Orange



 Niittylavalla peräkkäin esiintyneet JVG sekä Cheek tuli nähtyä myös Provinssissa, joten jättäydyin suosiolla taaemmas väljempää yleisöön katsomaan. Silti oma fiilis molemmista keikoista oli se, että Ruissin keikat oli selkeästi vaisumpia kuin Provinssin.

Cheekin keikalta poistuimmekin kesken sillä Rantalavalla aloitti The Chainsmokers. Parhaiten #SELFIE-hitistään tunnettu dj-kaksikko pääs jopa yllättämään allekirjoittaneen, sillä sen verran kovat bileet duo pisti Rantalavalle pystyyn. Ruissin dj-keikoista mun mielestä jopa paras keikka!
Itse #SELFIE-biisiä ei keikalla kuitenkaan kuultu, vaikka sitä varmasti moni odotti.

 Illan päätti omalta osalta Niittylavan pääesiintyjä Major Lazer. Omalta kohdalta jäi fiilis, että viime kesän Flow Festivalin keikka olisi ollut parempi, mutta toki asiaan taas vaikutti kauempaa katsottu keikka, kun loppuunmyyty Ruissi Niittylavan lähettyvillä ei oo mikään helppo sukkuloida hyville paikoille.

Sen verran turnauskestävyys oli koetuksella, että lähdimme kävelemään Ruissin tunnettua Via Dolorosaa jo kesken Major Lazerin keikan. Ja kyllähän se Lean On kuului myös kauemmas lavaa. Vasta sosiaalisesta mediasta tuli todettua MØn featanneen biisiä ihan livenä.

Myös lauantai oli loppuunmyyty.

Day 3: Sunnuntai

Sunnuntaina tuli ensimmäistä kertaa festareilla skipattua Olavi Uusivirran keikka, sillä yhtä aikaa Rantalavalla soitti Robin, jota en ollut nähnyt ennen livenä. Ei Robin edelleenkään kuulu omiin ykkössuosikkeihin, mutta kyllähän poika saa yleisön ainakin messiin. 

Robinin jälkeen oli pakko suunnata Minirantalavalle. Oon ollut parin vuoden Eurosonic-reissujen takia niin electro- ja dream pop- päissäni, että tajusin vasta olevani ihan pihalla suomiräp-skenestä. Tänä kesänä mut on kuitenkin herättänyt täysin freshiltä kuulostava Töölön Ketterä.  Lyhyestä keikasta ja vähistä biiseistä huolimatta Töölön Ketterä oli kerännyt hyvin jengiä paikalle ja hyvän meiningin keikka olikin kyseessä. Odotan innolla lisää tätä!

Omassa seurueessa oli sen verran itseäni nuorempaa väkeä, että hieman sai selitellä miksi seuraavaksi mentiin Niittylavalle eikä vaikka Rantalavalle Anna Puuta kuuntelemaan.

Patti Smith. Pakkohan se on myöntää, että olen minäkin Patti Smithin musiikille ihan juniori vielä, mut olihan tää pakko nähdä livenä, jotta voi vuosien päästä leijua sillä tiedolla, että kyllä minäkin sillon 2016 näin Patti Smithin Ruisrockissa. 

Tulevaisuuden leijumisesta huolimatta, olihan tää keikka hyvä! Just oikeanlaista musaa omaan sunnuntain, kolmannen festaripäivän fiilikseen ja aurinkoiseen päivään. Oispa maailmassa enemmän vähän vihaisia rokkarinaisia!

Patti Smithin jälkeen erkanin taas muusta seurueesta kun Nothing But Thieves ei ollut muille tuttu. Brittiläinen Nothing But Thieves oli ehdottomasti viikonlopun parasta rockia! Laulajan ääni kantoi paremmin kuin odotin ja säröllä ja kaiulla leikkimisestä aina peukkua! 
Nothing but Thieves

Rudimentalin keikka-aika harmitti, sillä keikalta oli pakko lähteä kesken päästäkseen Years&Yearsin keikalle kunnon paikoille. Jäi fiilis ettei keikka ollut yhtä kova kuin 2 vuotta sitten Provinssissa, sillä sielläkin katsoin keikan pääosin anniskelualueen puolelta ja silti jäi parempi fiilis.
Mitä Rudimentalin yleisöön tulee; Nakkivene läppä elää ja voi hyvin sillä nakit lenteli jälleen Not Giving In -biisin aikana.
Rudimental
Oma viikonlopun kohokohta oli ihana, ihana, IHANA Years&Years. Yksi niistä bändeistä jota olen oikeasti fanittanut viime vuosina ja tämä olikin kolmas kerta kun näin bändin livenä.

Voisin hehkuttaa kyseistä keikkaa paljonkin, mutta se kuulostais lähinnä fanitytön lässytykseltä joten jätetään isommat "arvostelut" tekemättä.

 Bändin oman tuotannon lisäksi keikalla kuultiin mash up Katy Perryn Black Horsesta sekä Draken Hotline Blingistä. Kyseisen coverin voit kuulla myös täällä.

Years & Years




Artistipuolella Ruissi voitti tänä vuonna Provinssin omassa arvostelussa, mutta fiilispuoli ei noussut samalle tasolle oman majoituspuolen vuoksi. Kyllä ne festarit vaan vaatii että yövytään porukalla samassa paikassa fiiliksen saavuttamiseksi.

Muistiin jäivät Ruisrockista 2016:
-Will Grigg's on fire oli vaihtunut Islannin HU-huutoon
-Seven Nation Army elää ja voin hyvin.
 

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Provinssi 2016 @ Seinäjoki

Jo perinteeksi muodostunut kolmet festarit per kesä aloitettiin tänä(kin) vuonna Provinssilla!

Tällä kertaa reissu meni toista kertaa pitkän kaavan mukaan ja sisälsi peräkkäisinä viikonloppuina juhlittavat Provinssin ja Ruisrockin. Torstaina 30.6. starttas kimppakyyti kohti Seinäjokea kera festaribestis Niinan, hänen serkkunsa Annun ja muutaman aiemman kesän festareilta tutun Jarnon kanssa. Seinäjoelta matka jatkui sunnuntaina yksin eteenpäin 3.7. Tampereelle, maanantaina 4.7. Helsinkiin, torstaina 7.7 Turkuun josta maanantaina 11.7. Ruisrockin jälkeen takaisin Ouluun.

Aloitetaan postaukset kuitenkin Provinssilla:

Koska Niina ja Annu olivat varanneet Early Bird-vaiheessa liput ja majoitukset Camp Provinssiin, ei auttanut minunkaan muuta kuin uhrautua kolmen vuoden tauon jälkeen telttamajoitukseen. Lähtö kohti Seinäjokea oli torstaina jo 07:30 jotta ehdittäisiin leiriytyä kunnolla ennen Olavin keikkaa.
Lähdössä minä, Annu, Jarno sekä Niina
Tällä kertaa Seinäjoelle ajettiinkin Kalajoen kautta, koska reissuun oli ehdottomasti saatava mukaan Baussi! Nopeasti ja helposti (oli se sit helppoo kun sen oppi) täytettävä ilmapatja on kyllä paras keksintö leirintäalueelle sitten teltan! Baussi kesti hyvin koko festarirundin, vaikka välillä viereen lösähti jos jonkinlaista humalaista festarikaveria ja on ollut ahkerassa käytössä myös festareiden jälkeen.

Festareille, rannalle, auringon ottoon tai vaikka sohvaksi! Jos innostuit niin käyppä kurkkaa: Baussin verkkokauppa.

Baussissa sai kyllä ottaa rennosti!

Huoltostoppi, eli ruokaa ja nestevarastojen täydennys tehtiin Kokkolassa. Kuva sitten valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa!




Seinäjoelle ehdittiin ajoissa ja Olavi Uusivirran keikallekin! Yks viime vuoden suosikki liveartisteistani veti jälleen kerran energisen shown jonka fiilis ylsi helposti anniskelualueen puolellekin missä keikkaa katsottiin. Provinssille tosin voisi lähettää terkkuja, että ei-VIPpien anniskelualue on kyllä ihan liian kaukana päälavasta. Mielenkiinnolla odotan miten asia muuttuu ensi vuonna kun lakimuutoksen jälkeen kaljakarsinoita ei enää tarvitse olla.

Olavi Uusivirta




Olavin jälkeen takaisin leirintään suojaamaan kamat, sillä sadekuuro teki tuloaan.

Tunnin tauon jälkeen takaisin päälavaa kohti, sillä aloittamassa oli irlantilais-jenkkiläinen Flogging Molly. Vahvasti irkku/keltti-henkistä folkpunkkia soittava Flogging Molly oli selvästi festariyleisön mieleen, sillä sadekaan ei tuntunut fiilistä haittaavan, vaan alueella tanssittiin käsikynkässä kaverin kanssa vaikka rapakossa. Ja miksi ei tanssittais? Onhan Flogging Mollyn musiikki sen verran hyväntuulista ettei sitä oikeen paikallaan pönöttäen voikaan kuunnella.
Flogging Molly


Provinssin alue oli uudistunut reilusti tänä vuonna ja järjestäjien mukaan alueuudistukset mahdollisti suuremman yleisön saapumisen alueelle. Valitettavasti alueuudistuksissa oli myös puutteita, jonka huomasi varsinkin Sakko Stagella esiintyneen PÄÄ KIIn ja Woodland Stagella Action Bronsonin peruutuksen korvanneen Ruger Hauerin keikan aikana. Yhtä aikaa alkaneet keikat puuroutuivat aivan liikaa, vaikka olin huomattavasti lähempänä Sakko Stagea ja PÄÄ KIIn keikkaa.
PÄÄ KII
Toinen pettymys alueuudistuksissa oli se, että menossa olevien jalkapallon EM-kisojen screen oli siirretty kahden vuoden takaisten MM-kisojen jälkeen päälavan anniskelualueelta Carnival Islandille, joten peliä seuratessa ei ollut mahdollista seurata keikkoja aiempien vuosien tavoin. Muuten Carnival Island oli piristävä lisä niille ajoille kun ohjelmasta ei löytynyt sopivaa keikkaa ja alueen ruokatarjonta oli erinomainen.

Torstai-illan Portugalin matsi vei mielenkiinnon muutamalta keikalta ja sen venyessä rangaistuslaukauksiin, jouduin myöhästymään myös yhdeltä odottamistani keikoista. Teltan Soundi Stagella 00.30 aloittaneen Pyhimyksen keikalla olikin jo ihan mieletön meininki kun pääsin paikalle ja teltta oli aivan täynnä! Viimeistään Pettymys-levyn jälkeen Pyhimys on noussut ehdottomasti yhdeksi suomiräpin suosikeistani. Jälkikäteen sanottuna, Pyhimyksen keikka oli ehkä jopa Provinssin paras keikka, vaikka keikan alusta jäikin varmaan vartti futismatsin takia väliin.

Pyhimys


 Perjantaina lähdin alueelle jo ensimmäisten esiintyjien aikaan, koska pe-la yöksi olin saanut varattua Foster'sin No Worries-motellin huoneen ja sen check in oli jo klo 14. Samaan aikaan starttaili Soundi Stagella tuore poppari Venior. Vaikka radiosoittoa nuori nainen onkin saanut jo kohtuullisen paljon, oli keikalla harmittavan vähän väkeä. Laskeskelin paikalle noin viitisenkymmentä katsojaa. Toki aikainen keikka-ajankohta syö aina festareilla yleisömäärää. Silti toistaiseksi pienemmille lavoille sopiva artisti veti yleisömäärään nähden kuitenkin ihan kohtuullisen keikan ja tää artisti täytynee tsekata vielä tulevaisuudessa uudelleen kunhan yleisö löytää keikoille.
Venior


Heti Veniorin perään päälavalla aloitteli Chisu. Muutaman vuoden keikkatauon jälkeen Chisu julkaisi viime vuoden puolella Polaris-albuminsa, joka ei rehellisesti sanottuna kuulunut omiin suosikkeihin Chisun albumeista. Livenä Chisu onnistui kuitenkin vakuuttamaan mut uudelleen. Edellisten levyjen aikaan tuli Chisulta nähtyä parhaimmillaan jopa 5 keikkaa vuodessa ja nyt jäi fiilis, että toinenkin keikka tälle vuotta on nähtävä!

Koska tänä vuonna oman mahtavan seurueen lisäksi leirintään sattui naapureiksi mukavaa väkeä, iso osa perjantaista ja lauantaista meni aika vahvassa nosteessa. Tästä syystä osa nähdyistä keikoista jäi vajaaksi kun tuli juostua paikasta toiseen jopa kesken keikkojen. Lopuista Provinssin keikoista kerron siis vain tärkeimpiä nostoja.

Antti Tuisku jatkaa vahvaa viime kesänä aloittamaansa tietä Suomen liveartistien kärkikastiin. Päälava ei todellakaan ole enää liian suuri Anatudelle, vaan väkeä riittää ja show kattaa koko lavan. Jopa kauempaa kuunnellessa pääsee fiilikseen.
Antti Tuisku

Mitä liveartisteihin tulee, on Disco Ensemble paaluttanut paikkansa sinne kärkikastiin jo vuosia sitten. Jätkien ei tarvitse edes julkaista uusia biisejä muutamaan vuoteen ja silti paikka päälavalla on ansaittu ja väkeä riittää.

Damien Rice oli yksi ehdottomasti Provinssin tämän vuoden Must See-artisteista. Valitettavasti perjantain omaan vahvaan bilefiilikseen tuo tunnelmointi ei sitten kolahtanutkaan ihan samalla tavalla kuin odotin. Kuitenkin tuo Damienin ihana ihana 9 Crimes sai kylmät väreet pitkin selkää ja jos alla ois ollut muutama siideri vähemmän ei itkukaan olisi ollut kaukana.
Ehdottomasti nähtävä uudelleen. Selvempänä.
Damien Rice


Cheek on ollut kevään puheenaihe festarimaailmassa kun mies tuntuu esiintyvän jokaisilla suurilla festareilla. Fakta on silti, että kyllähän mies shown osaa tehdä. Jengi on keikalla ihan fiiliksissä ja mies itsekin hymyilee kuin Naantalin aurinko ja näyttääkin siltä että viihtyy lavalla. Vaikka mediassa Cheekin näkee yleensä aika totisena, on lavalla huomattavasti iloisemman näköinen mies.

Mikä allekirjoittanutta Cheekissä harmittaa on se, että mies tuntuu unohtaneen hällä olleen kuulijoita jo ennen Liekeissä biisiä. Levyhyllystäni löytyy kaksi Cheekin ensimmäistä levyä, eikä kummankaan biisejä settilistassa ole tainnut kuulua enää vuosiin. Tästä johtuen oma Cheekin suosikki keikkani on edelleen 2005 Pipefest.

Perjantain ja lauantain välisen yön majoitusta täytyy vielä nostaa uudelleen. Foster'sin No Worries Motel oli kyllä viimeisen päälle festareiden pelastus huonosti nukutun ensimmäisen telttayön jälkeen. Ilmastointi, jääkaappi, sänky, oma bajamaja festarialueella sekä suihkukoppi. Ja tietty se näkymä päälavalle.

Lauantaina tavoitteista huolimatta ensimmäinen artisti ei ollut klo 14 Atomirotta eikä Alex Mattson vaan klo 15 päälavalla esiintynyt Ismo Alanko. Tätä kirjoittaessa oon nähnyt Ismon nyt kolmen viikon sisään kolme kertaa ja jokainen kerroista on ollut mahtava keikka. Ismolla on tämän kesän keikoilla ollut teemana koko ura 60 minuuttiin ja settilistaan on kuulunut biisejä niin Hassisen koneen kuin Sielun veljienkin tuotannosta. Pelkkää hittiä siis!

Lauantain suurin pettymys oli odottamani Bring Me The Horizonin peruminen ja ehkä vielä suurempana pettymyksenä se, ettei minkäänlaista korvaajaa löydetty tai aikataulumuutoksia tehty joten päälava ammotti tuon keikan ajan tyhjyyttään. Toki nämä ovat festarijärjestäjille aina vaikeita paikkoja, mutta jotenkin päälavan tyhjä slotti tuntui harmittavammalta kuin jonkun pienemmän lavan kohdalla olisi tuntunut.

Toinen omista ennakkosuosikeistani, Biffy Clyro, oli kuitenkin paikalla. Perus varma keikka, mutta näin bändin kahdesti aiemmin nähneenä, fiilis tuntui jopa hieman vaisulta aiemmin näkemiini verrattuna.





Lauantain pääesiintyjänä nähtiin monien odottama Rammstein. Omat odotukset ei niinkään korkealla olleet kolme vuotta aiemmin nähdyn Helsingin Rock the Beach-tapahtuman keikan jälkeen. Pidän Rammsteinin musiikista, räjähteistä, pyroista jopa siitä bändin militantti-meiningistä, mutta oma kukkahattu alkoi puristaa liikaa päätä bändin lavashown porno-puolesta.

Tätä ei kuitenkaan niin paljon Provinssissa nähty, vaan oltiin keskitytty tuleen ja räjähteisiin. Bändi laskeutui lavalle kattorakenteista ja laulaja Till Lindemann nousi pyrolaittein varustetuin siivin ilmaan lavalla. Ehdottomasti parempi show kuin kolme vuotta sitten vaikka katsoinkin keikkaa huomattavasti kauempaa.

Rammstein



Lauantai-illan alueella päätti pyörähdys maailmanpyörässä ja ihan viimeisenä JVG:n keikka Woodland Stagella. JVG:n esiintyminen festareiden viimeisenä esiintyjänä on tällä hetkellä erittäin hyvä veto. Jengiä riitti keikan loppuun asti ja fiilis oli katossa anniskelualuetta myöten.
Parasta JVG:n keikassa oli kuitenkin omasta mielestä se, että Reino Nordin pyörähti lavalla muutaman oman biisinsä kanssa.

Ohjelman loputtua festarialueella, oma matka jatkui vielä Camp Provinssin suuntaan ja siellä Silent Discoon. Kuulokkeet ovelta ja hiljaiseen telttaan bailaamaan kuulokkeista soivan musiikin tahtiin. Valitettavaa oli vain dj:n suppea biisivalkoima kun jokaiseen biisitoiveeseen tais tulla vastauksena "ei mulla oo".

Pääpiirteittäin Provinssista jäi hyvä fiilis, vaikka esiintyjäpuolelta ei mitään maata kaatavaa keikkakokemusta tullutkaan. Pääosin tästä hyvästä fiiliksestä saa kiittää omaa matkaseuruetta sekä telttanaapureista muodostunutta porukkaa. Vaikka leirintä tuntui etukäteen ihan mahdottomalta vaihtoehdolta, on pakko jälkikäteen myöntää: Oli HELVETIN hauskaa!

-Tiina

Muistiin jäivät Provinssista 2016 a.k.a sisäpiirin läpät:
- Neiti C ja kompastuminen Jallu-pulloon
- Päälavalla suihkussa
- Will Grigg's on fire