perjantai 18. maaliskuuta 2016

Reino Nordin 26.2.2016 @ Ilona, Oulu

Vain 3 viikkoa viivästyi tämän kirjoitus! Damn I'm too busy.

Tapaus Reino Nordin. Jo yli vuosikymmenen ajan nimi Reino Nordin on ollut tuttu näyttelijä- ja muusikkopiireistä. Muutama kiva biisi vuosien varrelta, mutta jotenkin mies on jäänyt itsellä huomioimatta.

Viime kesänä Reino Nordin sai ensimmäisen oman biisinsä kuitenkin mun suosikkilistoille kun Ylös ilmestyi. Biisi kuulosti tuoreelta ja oli ihan ehdoton kesähitti. Syksyllä 2015 Reino siirtyi levy-yhtiö PME:n riveihin enkä tiedä johtuuko osittain siitä, mutta jotain Reinolle on tapahtunut, sillä uusin sinkku Puhu Vaan on mielestäni kevään kovin suomalainen kappale. Toki täysin objektiivista mielipidettä en voi esittää, sen verran kovaa sanat kolahti omaan elämään. Ei voi olla laulamatta "Mä en kuule sun lauseitas enää en, tuu huutelee sun perään en, vuokses öisin herää en..." kun samalla poistaa puhelimestaan ihmisen yhteystietoja johon ei aio enää ikinä pitää yhteyttä.

Ilonalle ei Oulun keikasta järin suuria pisteitä promosta voi antaa, sillä ilman Reino Nordinin ylivoimaista Snapchat-dominointia, en olis koko keikasta kuullut mitään ja oisin missannut sen täysin. Myös asiallinen kysely kuvausluvasta hoidettiin Ilonassa jopa hieman tylysti ja isompi kiitos meneekin suoraan Reinon suuntaan. Snapchat-yhteys toimii ja luvat tuli kuntoon! Kiitos vielä Reino!

Perjantai-ilta ei Oulun Ilonassa vedä lauantai-illan tapaan, joten ajoissa paikalle menneenä sai keikan alkua odotella. Tähän olisi toki voinut vaikuttaa paremmalla markkinoinnilla, pelkkä facebook-eventin luominen ei markkinoinniksi riitä.

Itse keikka kyllä toimi. Nordinin letkeä karisma ja taitava äänen käyttö vie kyllä mukanaan. Kuten Eurosonic-postauksista opimme, mieslaulajien falsetti on mun heikko kohta, eikä Reino tee tässä poikkeusta. Eurosonic-postauksissa mainittiin myös Draken Hotline Bling-covereita, mutta Reino vetää tässäkin pidemmän korren. Reikin Kilahtaa on kyllä parhaimpia tästä biisistä tehtyjä versioita, vaikka Astrid S vielä keulapaikkaa pitääkin.

Reinon uutta tuotantoa odotan kovasti ja Snapchatin perusteella sitä on miehellä jo mukavasti valmiina julkaistavaksi. Odotan myös mielenkiinnolla Reinoa usealle kesän festareista. Nähdäänkö kesällä jopa bändin kanssa? Toivottavasti!






















-Tiina

Iisa 19.2.2016 @ 45special, Oulu

Melkein kuukausi taas keikasta vierähti, ennen kuin ehdin purkaa keikan blogiin. Onneksi olen oppinut ennakoimaan hieman tätä kirjoittamisen venymistä ja teen nykyisin pienet muistiinpanot keikan jälkeen.

Päällimmäiseksi jäi mieleen se, että yllätyin jopa hieman Iisan suosiosta. Oman kaveripiirin kuplassa Iisa tuntuu olevan jopa hieman tuntematon artisti. Eturivi täyttyi jo hyvissä ajoin ja oli pakko etsiä kuvauspaikka ajoissa. Toki eturivin paikka saattoi tehdä illuusion isommastakin yleisömäärästä, takarivistä kun yleisömäärää on aina helpompi arvioida.

Viime vuoden puolella ilmestynyt uusin Kukaan ei oo kenenkään-albumi oli hyvin keikalla edustettuna, mutta myös soolodebyytin hittejä kuultiin. Omaksi suosikiksi livesetissä nousi muutenkin Iisan tuotannon suosikkibiisini Puutarhajuhla jonka alkuperäinen feattaaja on Egotripin Knipi. Iisan bändin äärettömän suloinen kitaristi Anssi suoriutui kuitenkin biisin mieslaulajan osuuksista erinomaisesti ja itseasiassa Anssia ois kiva kuulla keikoilla vaikka enemmänkin. (Vink, vink Iisa)

Iisan ääni on yks suomalaisen musiikkimaailman tunnistettavimpia ja toimii kyllä livenä! Toivottavasti näkyy kesän festarijulkistuksissa!



















-Tiina