tiistai 30. kesäkuuta 2015

PÄÄ KII 28.5.2015 @ 45special, Oulu

Tästäkin keikasta ois ollut keikan jälkeen huomattavasti enemmänki sanottavaa, mut jos kuukautta myöhemmin kirjoittaa keikasta, ei muistikuvat vaan ole enää ihan samat kuin keikkaviikolla.

Oma innostuminen rockmusiikista lähti aikoinaan Apulannan ja Tehosekoittimen alkuvuosien punk-vaikutteisesta musiikista, mutta koska Tehosekoitin on kauan sitten kuopattu, eikä Apulannan kohdalla punkista oo voitu puhua vuosikausiin, on PÄÄ KII ottanut omassa sydämessä paikan melodisen suomipunkin ykkösenä. Toki sillä, että Tehiksen Otto feattas PÄÄ KIIn ensimmäisessä kuulemassani sinkussa, on äärettömän suuri merkitys tähän bändiin rakastumisessa.

PÄÄ KII kokoonpanona on jotenkin hämmentävä. Yhtyeen keulahahmo, laulaja-kitaristi Teemu Bergman on omassa habituksessaan hyvinkin punk-uskottava, mutta joka kerta bändin livenä nähneenä oon miettinyt, et mistä nää muut jannut on tähän kokoonpanoon löytyneet. Mm. bändin basisti näyttää stereotypisesti enemmän kirjanpitäjältä kuin punkkarilta.

Ulkomusiikillisista seikoista huolimatta, bändi toimii livenä hyvin. PÄÄ KII-bändin kohdalla keikoilta voi odottaa melkein mitä vaan. Edellisen kerran kun näin PÄÄ KIIn nelivitosessa, jäi jätkät keikan jälkeen vielä soittelemaan lisää nelifemman periteisiin sunnuntaijameihin. Tämänkertaisen keikan erikoisuutena saatiin nähdä Bergmanin soolona vetämä encore. Täytyy myöntää, että kyllä se hieman puskista tuli kun jannu vetää ilman säestystä yksin lavalla seisten Suutarin emännän kehtolaulun.




















Olihan tällä keikalla lämppärikin. Ei ehkä omaan makuun niin kolahtanut tämä enemmän hardcore punkiksi luokiteltava jyväskyläläinen Total Recall, mutta hemmetin energisen keikan vetivät joka tapauksessa!





-Tiina

Olavi Uusivirta 15.5.2015 @ Nightclub Tähti, Oulu

Töiden ja koulun vuoksi kiireiseksi muodostunut touko- ja kesäkuu sotki kirjoitusaikataulun pahanpäiväisesti. Tästä johtuen vähemmän tekstiä, enemmän kuvaa!

Olavi Uusivirta on artisti, jota en erityisemmin ole koskaan fanittanut, enkä oikeastaan hirveesti kotona kuunnellutkaan. Liveartistina Olavi Uusivirta on kuitenkin ehdottomasti yksi tämän hetken kovimpia Suomessa. Jo viime kesän Ruisrockissa totesin Olavin keikan olevan sillä seitinohuella rajalla, jossa pillifarkkujen lantiomallin rockuskottavuus ylittää erotiikan ja siirtyy jo pornon puolelle. Tähden keikalla liikuttiin yhtä lähellä tätä samaa rajaa kun keikan loppupuolella paidattomaksi riisuutunut Olavi oli ainakin mun keikkakokemuksista ensimmäinen artisti joka surffasi Night Club Tähden yleisön käsivarsilla.

Eturivin suutelua, paidattomuutta, Crowd surfingia, lavarakenteisiin kiipeilyä, polkkaa yleisöstä lavalle nostettujen tyttöjen kanssa... tätä kaikkea ja muutakin on Olavi Uusivirran keikat. Jos radiosoiton rauhallisuuden perusteella luulee tuntevansa Olavi Uusivirran, on täysin väärässä jos ei ole keikalla käynyt!












































-Tiina