Aika kerrata kulunutta vuotta ja nostaa esiin omat suosikit.
Vuoden biisi 2014:
Joulukuusta -09 asti oon tehny Spotify-listat vuosittain otsikolla Suosikit 2010, Suosikit 2011 jne jne.. Tää tekee suosikkibiisin etsimisestä helppoa. Biisi joka ei tunnu kuluvan loppuun vaikka se on ollut suosikkisoittolistalla helmikuusta asti. Biisi löytyi YleX:n uuden musiikin ohjelmista Venla Kokkosen tehobiisinä.
Vuoden biisi 2014 on: Broods - Never Gonna Change
Vuoden albumi 2014:
Vuoden levyä ei vaan yksinkertaisesti tarvinnut hetkeäkään miettiä. Foo Fighters täräytti niin käsittämättömän kovan albumin markkinoille, et en sen jälkeen oo muistanut mitä muita levyjä tänä vuonna ostinkaan.
Vuoden albumi 2014 on: Foo Fighters - Sonic Highways
Vuoden festarikeikka 2014:
Provinssirock, Ruisrock sekä Qstock. Aika mielettömiä keikkoja vois luetella useamman; Prodigyn pitti, Rudimentalin tanssirytmit, Mando Diaon huikee meininki tai ihana Icona Pop, mut se mitä eniten odotin nousee kyllä suosikiksi.
Vuoden festarikeikka 2014: Bastille @ Ruisrock
Vuoden klubi/areenakeikka 2014:
Tähän vois heittää kymmeniä kovia kotimaisia, mut pakko se on silti hehkuttaa isomman areenan staraa. Kurkkukivustaan huolimatta suvereeni lavan haltuunotto, mut mitä muuta tuollaisella kokemuksella voisi odottaakaan?
Vuoden klubi/areenakeikka 2014: Lenny Kravitz @ Hartwall Arena
Vuoden keikkamaraton 2014:
Joka vuosi jonkun artistin näkee jopa luvattoman monta kertaa. Eräänä vuonna se oli PMMP, toisena Chisu tai Apulanta... Tämän vuoden artisti veti silti pohjat kaikilta aikaisemmilta maratonkeikoilta, sillä onnistui uudistamaan settinsä kerta toisensa jälkeen eikä kertaakaan vetänyt samanlaista settiä.
Joka keikalla oli joku ylläri jota ei osannut odottaa. Hienoimpana vetona Provinssin encore Jussi-kuoron kanssa.
Vuoden keikkamaraton 2014: Samuli Putron Provinssi, Ruissi, Qstock + 45special jne... keikat.
Vuoden musiikkiteko 2014:
Jos tekee käsittämättömän kovan albumin ja kuvaa vielä koko levytysprosessin ja levytyskaupunkien musiikkihistorian dokkariksi on ansainnut vielä erityismaininnan. Foo Fighterssin Sonic Highways dokkarista on mulla vielä jaksoja näkemättä mutta yhtä vaille kaikki tuli tallennettua boksille. Dokkaria katsellessa tuli fiilis, et ensimmäistä kertaa elämässä historia kiinnostaa. (Joku vois kertoo tän mun entisille historian opettajillekin)
Vuoden musiikkiteko 2014: Foo Fighters - Sonic Highways dokumenttisarja.
Vuoden uusi artisti 2014:
Lähellä pääsyä myös vuoden biisiksi oli tämän artistin biisi Take Me To Church. Artistin ääni on persoonallinen ja pääsee jotenkin ihon alle. Osa biiseistä vaatii välillä useamman kuuntelun, mutta on sen arvoisia.
Vuoden uusi artisti 2014: Hozier
Vuoden musiikkivideo 2014:
On totta, et tää video on julkaistu jo 2013 puolella, mut nostan tän silti vuoden 2014 musiikkivideoksi. Aiemmin ei oo musiikkivideo tällaisia kylmiäväreitä nostanut pintaan. Ajankohtaista, rankkaa, mutta hienosti toteutettuna.
Vuoden musiikkivideo 2014: Hozier - Take Me To Church
Vuosi 2015
Odotukset vuodelle 2015 ovat kovat. Provinssi on nostamassa itseään takaisin suurien joukkoon hemmetin kovilla artistijulkaisuilla ensi kesälle. Eniten Provinssissa kiinnostaa ihana Passenger. Toimiiko festarilavalla vai kaipaisiko kuitenkin konserttisalia tai pientä klubikeikkaa. Passengerin uudesta tuotannosta suosittelen ottamaan tarkasteluun yks vuoden kauneimmista kappaileista Golden Leaves.
Festarilistalle nousi vähän puun takaa tänä vuonna myös Flow. Ei ole kuulunut omiin suunnitelmiin, mutta vuosia Suomeen odottamani Florence and the Machine tais käännyttää mut Flow-tytöksi.
Miten Provinssin koviin julkistuksiin vastaa Ruissi ja Ilosaari? Jää nähtäväksi... toivottavasti pian.
Suurimmat festariodotukset pääsen silti lunastamaan jo ihan muutaman viikon kuluttua, sillä viime postauksen intoilu tuotti tulosta ja mä lähden 14. tammikuuta Hollannin Groningeniin Eurosonic-festareille YleX:n kilpailuvoittajana! Ihan huikee fiilis ja tuun postaamaan reissulta kuvia ja keikka/EBBA-gaala fiiliksiä niin paljon kuin mahdollista!
-Tiina
lauantai 27. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
Eurosoniciin tammikuussa?
Eurosonic. Uuden musiikin festari Hollannin Groningenissa on kuulunut parin vuoden ajan mun Must see-festareihin. Tänä syksynä lähtö sinne, oli enemmän kuin lähellä kun useampaa kaveria houkuttelin reissuun. Valitettavasti kukaan kavereista ei tällä kertaa päässyt lähtemään ja tuonne asti en viitsinyt yksin lähteä...
Nyt reissuun lähtö onkin lähempänä kuin ikinä! Osallistuin YleX:n Eurosonic kilpailuun ja sain eilen sähköpostia, että olen yksi kolmesta jotka on vielä mukana kilpailussa! Kirjoitettavana on max. 200 sanan kiitospuhe johon täytyy sisältyä mun suhde uuteen musiikkiin ja millainen YleXn rooli on ollut sen esittelijänä. 200 sanaa on tällaisen perusteluun muuten ihan liian vähän. Keksisin niiiiin paljon enemmänkin!
Nyt peukut pystyyn, et se on mun ääni joka vastaa puhelimeen maanantaina kun YleX:n iltavuorosta soitellaan, koska sit tää tyttö lähtee Hollantiin!
Tärrrrrrrrr ku jännittää!
-Tiina
Nyt reissuun lähtö onkin lähempänä kuin ikinä! Osallistuin YleX:n Eurosonic kilpailuun ja sain eilen sähköpostia, että olen yksi kolmesta jotka on vielä mukana kilpailussa! Kirjoitettavana on max. 200 sanan kiitospuhe johon täytyy sisältyä mun suhde uuteen musiikkiin ja millainen YleXn rooli on ollut sen esittelijänä. 200 sanaa on tällaisen perusteluun muuten ihan liian vähän. Keksisin niiiiin paljon enemmänkin!
Nyt peukut pystyyn, et se on mun ääni joka vastaa puhelimeen maanantaina kun YleX:n iltavuorosta soitellaan, koska sit tää tyttö lähtee Hollantiin!
Tärrrrrrrrr ku jännittää!
-Tiina
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Atomirotta 5.12.2014 @ Sport It, Oulu
Ajatukset keikoista ois hyvä kirjottaa ylös heti keikan jälkeen, mut tän keikan jälkeen oli pakko painua suoraan nukkumaan. Lauantaiaamuna oli aikainen lähtö pelireissulle Rovaniemelle.
Vaikka pelireissu oli jo ajoissa tiedossa, tiesin heti keikasta kuullessani, että tälle keikalle oli päästävä.
Joskus loppukesästä havahduin biisiin Aurinkoon. Helposti kesän kovin ralli. Bändin nimi jo toki jo vihjaili Notkean Rotan suuntaan, mut kyllä Rotalla melkoisen tunnistettava ääni myös on. Atomirotan muodostaa siis Notkeasta Rotasta tutut Rotta (Mikko Sarjanen), Rane Raitsikka (Harri Jäntti) sekä J. Pajulaakso.
Oma ensikosketus Notkeaan Rottaan oli vuonna 2004 ilmestynyt Steen 1:n Salaliittoteoria jonka Veri vetää itään biisillä Rotta oli mukana. Seuraavana vuonna ilmestynyttä Notkean Rotan Itä meidän-albumia tulikin sit kuunneltua enemmänkin.
Omaan korvaan kuunneltuna suurin ero Notkean Rotan ja Atomirotan välillä on se, että Notkea Rotta kuulostaa enemmän lyriikat edellä tehdyltä kun taas Atomirotan I-albumi kuulostaa siltä, et biisit on syntyneet jammailusessioiden tuloksena musiikki edellä. Niinkuin olen jo aiemmin maininnut, pidän myös räp-musiikissa enemmän siitä, että taustat soitetaan livenä eikä pelkästään biittinä dj-pöydän takaa. Toki Atomirotan tuotantoa ei voi pelkäksi räp-musiikiksi sanoakaan.
Sport It keikkapaikkana ei edelleenkään kuulu mun suosikkeihin. Periaatteessa siinä ois hirveesti potentiaalia hyväksi keikkapaikaksi, mut paljon puutteita on. Tällä kertaa valot ei sentään ollut siniset ja vihreät, mut ei ne yhtään sen sopivammat keikkavaloiksi olleet edelleenkään.
Paikasta huolimatta bändi toimi. Yleisö oli todella hyvin messissä ja lavan eteen meinas muodostua (varmaan Sport Itin historian ensimmäinen) pitin poikanen. Ainahan siellä muutama löytyy joka ei ymmärrä sen homman juonta ja paikoitellen meinas näkyä aika vihaistakin tönimistä, mut pääosin rauhallinen ja hyvän meiningin keikka. Allekirjoittanutkin sai Raitsikan kitaroinnin myötä vastinetta musiikillisille odotuksilleen. Hemmetin kova kitaristi kyseessä!
Haastattelujen perusteella oon saanut sen kuvan, että Atomirotta halutaan pitää Notkeasta Rotasta täysin erillisenä projektina, joten yllätyin siitä kuinka paljon livekeikka sisälsi kuitenkin Notkean Rotankin materiaalia. Itse odotin keikalta lähes pelkkää uuden levyn tuotantoa. Nyt kun Notkista oli reilusti mukana jäi vähän rottanenää ikävä.
PS. Isot respectit Mikolle. Harvemmin näkee itse artistia myymässä bändipaitoja, -pipoja sekä -kaulahuiveja ennen keikkaa. Näytti moni onnellinen fani saavan yhteiskuvan.
-Tiina
Vaikka pelireissu oli jo ajoissa tiedossa, tiesin heti keikasta kuullessani, että tälle keikalle oli päästävä.
Joskus loppukesästä havahduin biisiin Aurinkoon. Helposti kesän kovin ralli. Bändin nimi jo toki jo vihjaili Notkean Rotan suuntaan, mut kyllä Rotalla melkoisen tunnistettava ääni myös on. Atomirotan muodostaa siis Notkeasta Rotasta tutut Rotta (Mikko Sarjanen), Rane Raitsikka (Harri Jäntti) sekä J. Pajulaakso.
Oma ensikosketus Notkeaan Rottaan oli vuonna 2004 ilmestynyt Steen 1:n Salaliittoteoria jonka Veri vetää itään biisillä Rotta oli mukana. Seuraavana vuonna ilmestynyttä Notkean Rotan Itä meidän-albumia tulikin sit kuunneltua enemmänkin.
Omaan korvaan kuunneltuna suurin ero Notkean Rotan ja Atomirotan välillä on se, että Notkea Rotta kuulostaa enemmän lyriikat edellä tehdyltä kun taas Atomirotan I-albumi kuulostaa siltä, et biisit on syntyneet jammailusessioiden tuloksena musiikki edellä. Niinkuin olen jo aiemmin maininnut, pidän myös räp-musiikissa enemmän siitä, että taustat soitetaan livenä eikä pelkästään biittinä dj-pöydän takaa. Toki Atomirotan tuotantoa ei voi pelkäksi räp-musiikiksi sanoakaan.
Sport It keikkapaikkana ei edelleenkään kuulu mun suosikkeihin. Periaatteessa siinä ois hirveesti potentiaalia hyväksi keikkapaikaksi, mut paljon puutteita on. Tällä kertaa valot ei sentään ollut siniset ja vihreät, mut ei ne yhtään sen sopivammat keikkavaloiksi olleet edelleenkään.
Paikasta huolimatta bändi toimi. Yleisö oli todella hyvin messissä ja lavan eteen meinas muodostua (varmaan Sport Itin historian ensimmäinen) pitin poikanen. Ainahan siellä muutama löytyy joka ei ymmärrä sen homman juonta ja paikoitellen meinas näkyä aika vihaistakin tönimistä, mut pääosin rauhallinen ja hyvän meiningin keikka. Allekirjoittanutkin sai Raitsikan kitaroinnin myötä vastinetta musiikillisille odotuksilleen. Hemmetin kova kitaristi kyseessä!
Haastattelujen perusteella oon saanut sen kuvan, että Atomirotta halutaan pitää Notkeasta Rotasta täysin erillisenä projektina, joten yllätyin siitä kuinka paljon livekeikka sisälsi kuitenkin Notkean Rotankin materiaalia. Itse odotin keikalta lähes pelkkää uuden levyn tuotantoa. Nyt kun Notkista oli reilusti mukana jäi vähän rottanenää ikävä.
 | |
| Atomirotta @ Sport It, Oulu |
PS. Isot respectit Mikolle. Harvemmin näkee itse artistia myymässä bändipaitoja, -pipoja sekä -kaulahuiveja ennen keikkaa. Näytti moni onnellinen fani saavan yhteiskuvan.
-Tiina
maanantai 1. joulukuuta 2014
Apulanta 29.11.2014 @ Nightclub Tähti, Oulu
Oon syntynyt vuonna -86 joten JVG:n sanoja lainaten oon "Kasarin lapsi, mut ysärin tatsi". Lapsuus 90-luvulla ois voinut vaikuttaa musiikkimakuun monella tapaa, sillä ala-asteen aikoihin isoimmat jutut oli Backstreet Boys ja Spice Girls. (Bäkkärit oon tosin nostalgian vuoksi käynyt katsoon kahdesti livenä 2008 ja 2014)
Syy miksi itse en pahimpaan poika- ja tyttöbändi hypeen lähtenyt on varmasti siinä, että kaveripiiristäni olin ainoita joilla oli vanhempia sisaruksia.
Miten tää kaikki liittyy Apulantaan? Siten, että mun ensimmäinen kosketus bändiin oli isoveljellä kaveriltaan lainassa ollut Singlet 1993-1997. 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun mun huoneen seinäpinta-alasta suuremman osan peitti julisteet Apulannasta kuin tapetti. Ensimmäistä kertaa näin Apulannan livenä vuonna 2000 Plastik-levyn julkaisun jälkeen Oulun Urheilutalolla. Toisen kerran 2003 Haukiputaan Jatulissa. Sen jälkeen erinäinen määrä klubi ja festarikeikkoja.
2005 ilmestynyt Kiila-albumi oli itselle pettymys ja sen jälkeen fanitus hiipui. Keikoilla tuli käytyä, mutta usein tuli petyttyä bändin soittaessa "liikaa uutta". Siihen ysäri-Apulantaan ihastuneelle se jotenkin ei vaan kolahtanut. Vasta Kaikki kolmesta pahasta-albumi alkoi kuulostaa taas jotenkin siltä bändiltä jota oli teininä fanittanut.
Suunnittelin pitkään tälle keikalle lähtöä, mutta en oikein saanut yhtään kaveria mukaan. Kaikilla tuntui olevan jotain muuta menoa. Ajatus yksin lähtemisestä pikkujoulukauden Nightclub Tähteen ei taas kiinnostanut yhtään. Jäin siis löhöämään sohvalle Uutisvuotoa katsellen, kunnes klo 21.49 tulee viesti: "Mekko päälle ja kaupunkia kohti". Viiden minuutin empiminen, jonka jälkeen historian nopein iltameikki ja vaatekriiseily. Tähden jonossa klo 23.16 vaikka kulkuneuvona Oulun joukkoliikenne!
Jonossa alkoi jo huolestuttaa jäänkö ilman lippua kunnes kaveri meni ennakkolipulla edeltä ja sai portsarilta vahvistuksen: jäljellä vielä 100 lippua.
Täyteen liian humalaista ja huonosti käyttäytyvää pikkujoulukansaa ammuttu Tähti ei ikinä voi antaa hyvää keikkakokemusta. Myöhäisen paikalle saapumisen takia keikkaa jäätiin katseleen salin sivuosista ja aika takaa. Etualalle ei siinä ryysiksessä ollut mitään asiaa. Katsomon takaosissa pitkin keikkaa jalkojen juureen putoili useita tuoppeja ja lasinsirujen määrä oli jo häiritsevää. Keikan loppuvaiheessa meinas joutua todistaan jopa nyrkkitappelua.
Tämä kaikki ja just sillon Apulanta veti mielestäni yhden parhaista keikoista mitä oon nähnyt. Siis ainakin settilistaltaan. Mukana oli paljon ysärin tuotoksia ja varmaankin kiitos Revenge of the A.L. people julkaisun mun all time biisisuosikit Päivästä toiseen ja Ilona?. Kun settilistasta löytyi vielä yks maailman historian kovimmista biiseistä; Odotus, ois keikka voinut olla paremmissa olosuhteissa paras näkemäni Apulannan keikka.
Kuten Elastisen keikalla, yks yleisöön parhaiten toimivimmista hiteistä oli Vain Elämää tuotantoa kun Paula Koivuniemen Sata Kesää, Tuhat Yötä oli lisätty settiin. Ja kyllähän se yllättävän hyvin livenä toimikin. Siihen en tosin usko, että Vain elämää olisi Apulannan keikkasuosioon vaikuttanut niin suuresti kuin vaikkapa Elastisen.
Yhteenvetona siis: Bändi hyvä. Paikka huono. Yleisö huonompi. Toivottavasti Apulannan seuraava keikka ois bändin tyyliin paremmin sopivassa rokkiklubi 45specialissa tai toivottavasti pian pystytettävällä Club Teatrialla.
Bändinä Apulanta alkaa olla siinä vaiheessa, et se vois toteuttaa saman kun Yö-yhtye vuoden 2006 Rauman Meren Juhannuksessa. Triplakeikka! Yö soitti ensimmäisenä päivänä 80-luvun, toisena päivänä 90-luvun ja kolmantena päivänä 2000-luvun hitit. Ois mun mielestä jopa kiinnostavampi kuin loppuunmyyty areenakeikka! Muutenkin ihme, ettei tuota ole toteuttanut tietääkseni muut kuin Yö.
Syy miksi itse en pahimpaan poika- ja tyttöbändi hypeen lähtenyt on varmasti siinä, että kaveripiiristäni olin ainoita joilla oli vanhempia sisaruksia.
Miten tää kaikki liittyy Apulantaan? Siten, että mun ensimmäinen kosketus bändiin oli isoveljellä kaveriltaan lainassa ollut Singlet 1993-1997. 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun mun huoneen seinäpinta-alasta suuremman osan peitti julisteet Apulannasta kuin tapetti. Ensimmäistä kertaa näin Apulannan livenä vuonna 2000 Plastik-levyn julkaisun jälkeen Oulun Urheilutalolla. Toisen kerran 2003 Haukiputaan Jatulissa. Sen jälkeen erinäinen määrä klubi ja festarikeikkoja.
2005 ilmestynyt Kiila-albumi oli itselle pettymys ja sen jälkeen fanitus hiipui. Keikoilla tuli käytyä, mutta usein tuli petyttyä bändin soittaessa "liikaa uutta". Siihen ysäri-Apulantaan ihastuneelle se jotenkin ei vaan kolahtanut. Vasta Kaikki kolmesta pahasta-albumi alkoi kuulostaa taas jotenkin siltä bändiltä jota oli teininä fanittanut.
Suunnittelin pitkään tälle keikalle lähtöä, mutta en oikein saanut yhtään kaveria mukaan. Kaikilla tuntui olevan jotain muuta menoa. Ajatus yksin lähtemisestä pikkujoulukauden Nightclub Tähteen ei taas kiinnostanut yhtään. Jäin siis löhöämään sohvalle Uutisvuotoa katsellen, kunnes klo 21.49 tulee viesti: "Mekko päälle ja kaupunkia kohti". Viiden minuutin empiminen, jonka jälkeen historian nopein iltameikki ja vaatekriiseily. Tähden jonossa klo 23.16 vaikka kulkuneuvona Oulun joukkoliikenne!
Jonossa alkoi jo huolestuttaa jäänkö ilman lippua kunnes kaveri meni ennakkolipulla edeltä ja sai portsarilta vahvistuksen: jäljellä vielä 100 lippua.
Täyteen liian humalaista ja huonosti käyttäytyvää pikkujoulukansaa ammuttu Tähti ei ikinä voi antaa hyvää keikkakokemusta. Myöhäisen paikalle saapumisen takia keikkaa jäätiin katseleen salin sivuosista ja aika takaa. Etualalle ei siinä ryysiksessä ollut mitään asiaa. Katsomon takaosissa pitkin keikkaa jalkojen juureen putoili useita tuoppeja ja lasinsirujen määrä oli jo häiritsevää. Keikan loppuvaiheessa meinas joutua todistaan jopa nyrkkitappelua.
Tämä kaikki ja just sillon Apulanta veti mielestäni yhden parhaista keikoista mitä oon nähnyt. Siis ainakin settilistaltaan. Mukana oli paljon ysärin tuotoksia ja varmaankin kiitos Revenge of the A.L. people julkaisun mun all time biisisuosikit Päivästä toiseen ja Ilona?. Kun settilistasta löytyi vielä yks maailman historian kovimmista biiseistä; Odotus, ois keikka voinut olla paremmissa olosuhteissa paras näkemäni Apulannan keikka.
Kuten Elastisen keikalla, yks yleisöön parhaiten toimivimmista hiteistä oli Vain Elämää tuotantoa kun Paula Koivuniemen Sata Kesää, Tuhat Yötä oli lisätty settiin. Ja kyllähän se yllättävän hyvin livenä toimikin. Siihen en tosin usko, että Vain elämää olisi Apulannan keikkasuosioon vaikuttanut niin suuresti kuin vaikkapa Elastisen.
Yhteenvetona siis: Bändi hyvä. Paikka huono. Yleisö huonompi. Toivottavasti Apulannan seuraava keikka ois bändin tyyliin paremmin sopivassa rokkiklubi 45specialissa tai toivottavasti pian pystytettävällä Club Teatrialla.
Bändinä Apulanta alkaa olla siinä vaiheessa, et se vois toteuttaa saman kun Yö-yhtye vuoden 2006 Rauman Meren Juhannuksessa. Triplakeikka! Yö soitti ensimmäisenä päivänä 80-luvun, toisena päivänä 90-luvun ja kolmantena päivänä 2000-luvun hitit. Ois mun mielestä jopa kiinnostavampi kuin loppuunmyyty areenakeikka! Muutenkin ihme, ettei tuota ole toteuttanut tietääkseni muut kuin Yö.
Ja loppuun historian huonoimmat keikkakuvat ja pari videoklippiä olkaa hyvä!
 |
| Apulanta @ Nightclub Tähti |
lauantai 29. marraskuuta 2014
Solonen&Kosola 28.11.2014 @ 45Special, Oulu
Tunnustus: En ollut järin paljon tutustunut Solosen ja Kosolan materiaaliin ennen keikkaa.
Totta kai radiohitit Niin paljon mun mielessäin, Miljoona vuotta sekä Spessujopo on soinu omissakin soittolistoissa ja jotain hämäriä muistikuvia omilta teinivuosilta on myös Konala Cartellista, mut muuten on kyllä jäänyt hävyttömän vähäiselle huomiolle.
Viime kesänä Solonen ja Kosola aloittivat DJ Xmiehen kanssa radioaaltojen valloituksen YleX:n Lyömättömät ohjelmalla ja kyseinen show on jatkunut lauantaisin 17.00-20.00 nyt syksylläkin. Kyseinen radioshow aiheutti sen fiiliksen, että tälle keikalle on vaan päästävä. Jo kesällä tuli jäätyä useamman kerran autoon istumaan vaikka perille olikin jo päässyt, ihan vain koska oli pakko kuulla jätkien freestylet loppuun. En sit tiiä mitä naapurit on ajatellu, ku yks ajaa pihaan ja istuu 10 minuuttia vielä autossa.
Koska oon oppinut tuntemaan kaveripiirini musiikkimakua ja tiesin, että potentiaalisimmat keikkakaverit eivät olleet keikkapäivänä edes paikkakunnalla, ostin lipun ja painuin keikalle yksin. Lauantaiaamun töiden takia lähdin keikalle autolla ja vesilinjalla. Puitteet ei niin elämykselliselle keikkakokemukselle olivat siis valmiit. (Tähän väliin pakko kiitellä 45specialin ajoissa alkavia keikkoja!)
Mut mitä vielä... Välittömästi ensimmäisten lyriikoiden kuuluessa alko hymyilyttää. Mut onko ihme kun ensimmäiset lyriikat alkoi: "Onks sulla jotain meitä lihavia vastaan? HÄ? hä? HÄ? hä?"
Kai ny tää vähän liikaa ruokaa rakastava allekirjoittanut pystyi vaan samantien samaistumaan.
Eihän tuo nelifemma mitään loppuunmyyty ollut, mut huikee fiilis ja hyväntuulisuus kantoi kyl keikan loppuun asti siitä huolimatta. Muu yleisö oli selvästi enemmän tutustunut jätkien materiaaliin, mut radiohitit on aina radiohittejä ja ne sytytti lopunkin yleisön mukaan. Radiohiteistä huolimatta keikan ehdottomasti parasta antia oli freestyle-osuudet. Freestylen aiheita pyydettiin yleisöltä ja Solonen heitti riimiä jopa yleisön ojentamista tavaroista. Freestylessä nää jätkät on kyllä ihan omaa luokkaansa ja Lyömättömät ei oo yhtään liioiteltu termi. Siinä vaiheessa kun oma pää vielä miettii mikä vois rimmata Päivi Räsäsen kanssa, Kosola on vetänyt jo tarinan yleisöltä pyydetyistä aiheista: Hyvis - Nalle Puh, Pahikset - Päivi Räsänen ja Darth Vader, paikka - Oulu, aihe - työmatka.
Siitäpä sitten itse kokeileen.
Jos muodostat mielipiteesi suomiräpistä stadion keikkaa tekevien räppäreiden perusteella, et ehkä tiedä vielä suomiräpistä mitään. Älä silti vaan googlaa näitä jätkiä Youtubesta tai Spotifystä, vaan mee keikalle tai kuuntele radiosta ja valmistaudu siihen, et kuulet jotain erilaista (parempaa).
Totta kai radiohitit Niin paljon mun mielessäin, Miljoona vuotta sekä Spessujopo on soinu omissakin soittolistoissa ja jotain hämäriä muistikuvia omilta teinivuosilta on myös Konala Cartellista, mut muuten on kyllä jäänyt hävyttömän vähäiselle huomiolle.
Viime kesänä Solonen ja Kosola aloittivat DJ Xmiehen kanssa radioaaltojen valloituksen YleX:n Lyömättömät ohjelmalla ja kyseinen show on jatkunut lauantaisin 17.00-20.00 nyt syksylläkin. Kyseinen radioshow aiheutti sen fiiliksen, että tälle keikalle on vaan päästävä. Jo kesällä tuli jäätyä useamman kerran autoon istumaan vaikka perille olikin jo päässyt, ihan vain koska oli pakko kuulla jätkien freestylet loppuun. En sit tiiä mitä naapurit on ajatellu, ku yks ajaa pihaan ja istuu 10 minuuttia vielä autossa.
Koska oon oppinut tuntemaan kaveripiirini musiikkimakua ja tiesin, että potentiaalisimmat keikkakaverit eivät olleet keikkapäivänä edes paikkakunnalla, ostin lipun ja painuin keikalle yksin. Lauantaiaamun töiden takia lähdin keikalle autolla ja vesilinjalla. Puitteet ei niin elämykselliselle keikkakokemukselle olivat siis valmiit. (Tähän väliin pakko kiitellä 45specialin ajoissa alkavia keikkoja!)
Mut mitä vielä... Välittömästi ensimmäisten lyriikoiden kuuluessa alko hymyilyttää. Mut onko ihme kun ensimmäiset lyriikat alkoi: "Onks sulla jotain meitä lihavia vastaan? HÄ? hä? HÄ? hä?"
Kai ny tää vähän liikaa ruokaa rakastava allekirjoittanut pystyi vaan samantien samaistumaan.
Eihän tuo nelifemma mitään loppuunmyyty ollut, mut huikee fiilis ja hyväntuulisuus kantoi kyl keikan loppuun asti siitä huolimatta. Muu yleisö oli selvästi enemmän tutustunut jätkien materiaaliin, mut radiohitit on aina radiohittejä ja ne sytytti lopunkin yleisön mukaan. Radiohiteistä huolimatta keikan ehdottomasti parasta antia oli freestyle-osuudet. Freestylen aiheita pyydettiin yleisöltä ja Solonen heitti riimiä jopa yleisön ojentamista tavaroista. Freestylessä nää jätkät on kyllä ihan omaa luokkaansa ja Lyömättömät ei oo yhtään liioiteltu termi. Siinä vaiheessa kun oma pää vielä miettii mikä vois rimmata Päivi Räsäsen kanssa, Kosola on vetänyt jo tarinan yleisöltä pyydetyistä aiheista: Hyvis - Nalle Puh, Pahikset - Päivi Räsänen ja Darth Vader, paikka - Oulu, aihe - työmatka.
Siitäpä sitten itse kokeileen.
 |
| Solonen&Kosola 45special |
 |
Jos muodostat mielipiteesi suomiräpistä stadion keikkaa tekevien räppäreiden perusteella, et ehkä tiedä vielä suomiräpistä mitään. Älä silti vaan googlaa näitä jätkiä Youtubesta tai Spotifystä, vaan mee keikalle tai kuuntele radiosta ja valmistaudu siihen, et kuulet jotain erilaista (parempaa).
maanantai 24. marraskuuta 2014
Festarijulkistukset ovat alkaneet!
Mun mielestä vuoden synkin aika kestää syyskuun alusta marraskuun loppuun. Edellisen kesän festarimuistot ei jaksa enää kantaa, eikä uusia artistijulkaisuja näy eikä kuulu.
Nyt tuo vuoden synkin vaihe on siis virallisesti ohi sillä Provinssirock aloitti ensi kesän suunnittelun!
Sen lisäksi, että Provinssirock lyhentää nimensä pelkäksi Provinssiksi se laajentaa kestonsa viime kesän kahden päivän kokeilusta, ei takaisin kolmeen, vaan heti kerralla neljän päivän juhlaksi! Heti starttiin läväytettiin ensimmäisiksi julkistuksiksi Muse ja Calvin Harris.
Viime kesän Provinssi oli osittain pettymys. Toki juhannuksen jälkeinen ajankohta oli parempi kuin aikaisempi kesäkuun puoliväli, mutta kahteen päivään kutistunut festari ei saanut väkeä liikkeelle. Vaikka aluekin tuntui aiempaa pienemmältä, väkeä ei riittänyt täyttämään sitäkään vähää. Onneksi väen vähyys ei vaikuttanut artistien panokseen vaan huippuja keikkoja nähtiin kaikesta huolimatta. Lisäksi oma roadtrip-porukka sekä uudet festarikaverit loi kyllä tunnelmaa!
Odotukset ensi kesän Provinssille nousi kyllä tänään korkealle. Selvästi viime kesään on reagoitu ja Provinssi halutaan takaisin "suurten" joukkoon. Koko tälle viikolle on luvattu ensi kesän julkistuksia ja nyt vain odotellaan, milloin muut festarit antavat vastineensa.
Omissa ensi kesän festarisuunnitelmissa vilkkui ensin Glastonbury, mutta ystävän kyseiselle lauantaille suunnitellut häät estivät lippujen metsästyksen. Ei sillä, todennäköisyys Glastonbury-lippujen saamiselle oli pienempi kuin tulla laulajaksi ja esiintyä kyseisillä festareilla. Liput nimittäin myytiin loppuun alle 30minuutissa, vaikka ensi kesän esiintyjistä ei ole vielä tietoakaan. Ehdin jo kuvitella, että samat häät estävät lähdön myös Provinssiin, mutta tapahtuman laajentuminen neljään päivään antaa mulle siis kolme festaripäivää ennen häitä! Lisäjulkistuksia odotellessa suunnitelmissa vilisee Provinssin lisäksi Ruisrock tai Ilosaari, aina ihana kotikaupungin Qstock sekä kenties ulkomaanreissu Szigetiin.
Ensi kesää odotellessa fiiliksiä viime kesän Provinssista ja Ruisrockista:
.jpg)
Nyt tuo vuoden synkin vaihe on siis virallisesti ohi sillä Provinssirock aloitti ensi kesän suunnittelun!
Sen lisäksi, että Provinssirock lyhentää nimensä pelkäksi Provinssiksi se laajentaa kestonsa viime kesän kahden päivän kokeilusta, ei takaisin kolmeen, vaan heti kerralla neljän päivän juhlaksi! Heti starttiin läväytettiin ensimmäisiksi julkistuksiksi Muse ja Calvin Harris.
Viime kesän Provinssi oli osittain pettymys. Toki juhannuksen jälkeinen ajankohta oli parempi kuin aikaisempi kesäkuun puoliväli, mutta kahteen päivään kutistunut festari ei saanut väkeä liikkeelle. Vaikka aluekin tuntui aiempaa pienemmältä, väkeä ei riittänyt täyttämään sitäkään vähää. Onneksi väen vähyys ei vaikuttanut artistien panokseen vaan huippuja keikkoja nähtiin kaikesta huolimatta. Lisäksi oma roadtrip-porukka sekä uudet festarikaverit loi kyllä tunnelmaa!
Odotukset ensi kesän Provinssille nousi kyllä tänään korkealle. Selvästi viime kesään on reagoitu ja Provinssi halutaan takaisin "suurten" joukkoon. Koko tälle viikolle on luvattu ensi kesän julkistuksia ja nyt vain odotellaan, milloin muut festarit antavat vastineensa.
Omissa ensi kesän festarisuunnitelmissa vilkkui ensin Glastonbury, mutta ystävän kyseiselle lauantaille suunnitellut häät estivät lippujen metsästyksen. Ei sillä, todennäköisyys Glastonbury-lippujen saamiselle oli pienempi kuin tulla laulajaksi ja esiintyä kyseisillä festareilla. Liput nimittäin myytiin loppuun alle 30minuutissa, vaikka ensi kesän esiintyjistä ei ole vielä tietoakaan. Ehdin jo kuvitella, että samat häät estävät lähdön myös Provinssiin, mutta tapahtuman laajentuminen neljään päivään antaa mulle siis kolme festaripäivää ennen häitä! Lisäjulkistuksia odotellessa suunnitelmissa vilisee Provinssin lisäksi Ruisrock tai Ilosaari, aina ihana kotikaupungin Qstock sekä kenties ulkomaanreissu Szigetiin.
Ensi kesää odotellessa fiiliksiä viime kesän Provinssista ja Ruisrockista:
Jake Bugg
The Prodigy
Samuli Putro feat. Jussi-kuoro
Rudimental
Kyllähä siinä bändärityttöä hymyilyttää ku Rudimentalin jätkät kommentoi: "She's cute as hell"
M.I.A
Mando Diao Ruisrock
Ihana, ihana kesän kohokohta Bastille
David Guetta
Suede
Wiz Khalifa
tiistai 11. marraskuuta 2014
Elastinen @ Superpark Areena, Joma @ Sport It - 7.11.2014 Oulu
Jos mulle tarjotaan lippua tai kutsutaan kaveriksi keikalle jonne en ollut itse suunnitellut, lähden aikataulujen salliessa aina mukaan. Musiikki on parasta livenä.
Nyt kävi niin, että tarjottiin lippua Elastisen keikalle Oulun Superpark Areenalle. Jo pelkästään Superpark Areena kiinnosti lähtä katsomaan, koska Teatrian mentyä kirjaimellisesti nurin, Oulusta on nämä teollisuushallikeikkapaikat olleet vähissä. Superparkissa sijaitsevan Voitto-liikutakeskuksen kävin jo kuukausia sitten testaamassa, mutta tällöin jäi koko Superpark Areenan sijainti mysteeriksi. Ehkä siksi, ettei Areenasta päivisin näy käytävälle kuin suljetut ovet.
Kylmä ja kolkko, niinkuin teollisuushallit yleensä, mutta keikkapaikaksi tilava. Jäi epäselväksi onko lavan sijainti vakio, mutta jos on, loppuunmyydyn keikan sattuessa viimeiset jäävät melko sivulle lavasta. Täytynee muutama keikka katsastaa ennen kuin arvostelee paikkaa sen enempää. (ps. alkoholi oli kallista)
Mutta Ela.
Yläasteikäiselle Tiinalle kolahti aikoinaan hyvin vahvasti Fintelligensin Renesanssi-albumi ja varsinkin Kelaa Sitä soi tän koulun ainoan lökäpöksytytön korvalappustereoissa C-kasetille nauhoitettuna.
Elastisen soolourasta eka muistikuva on 50centin lämppärinä Hartwall Arenalta varmaan vuodelta 2006. Tunnelman nostattajana Ela loisti jo silloin eikä tuo Oulun keikkakaan lämppäriä tarvinnut. Paljon innokkaaseen yleisöön vaikutti kyllä yleisön keski-ikä joka oli ehkä 12 vaikka suurella osalla oli vanhemmat mukana ja anniskelualueelle oli pari pikkujoulupuumaakin eksyny. Yleisön määrä tosin yllätti. Luulin, että Vain Elämää-suosio ois jo nostanut Elan samalle tasolle Cheek-hypen kanssa, mutta toisaalta aika vähäistä oli keikan mainonta.
Vain Elämää kyllä paikalle tulleeseen yleisöön toimi. Tuli jopa ääneen sanottua, että "Elastisen suosituimmat biisit ei tällä hetkellä oo ees sen omia", kunnes tajusin itsekin että onhan ne. Sen verran vähän alkuperäisiä on säästelty, että kyllähän noita voi kutsua jo Elastisen omiksi biiseiksi. 4 biisiä kuudesta Vain Elämää-biisistä kuului settiin ja ainoa biisi mikä settilistassa vähän ihmetytti oli Loppuviikko ja sekin vain yleisön nuoren iän takia.
Summa summarum: Hyvä, iloinen ja energinen, ihan Elan näköinen keikka...
...MUTTA valot. Rakastan keikkojen hyvää valosuunnittelua ja siitä syystä kaikkien aikojen paras keikka jolla oon ikinä ollut, oli Coldplay Tukholman Stadionilla. Se oli visuaalisesti niin hieno, ettei sen keikkakokemuksen ohi ole vielä päästy. Asioita voi tehdä isosti, mutta myös liian isosti jos tila ei oo oikea. Elastisen keikan valot oli tehty liian isosti. Silmiä särki ja lavalle ei oikeestaan voinut juuri katsoa. Kun valoihin tottui, keikka loppui.
Elan keikalta siirryttiin Sport It:iin Joman keikalle. Joma on artisti josta puolella Oulua on mielipide yhden biisin perusteella, mut sillä biisillä sit onkin yli 700 000 hittiä Youtubessa. Jomaan oon itse tutustunut oman veljen kautta, olivat luokkakavereita yläasteelta saakka. Musajutuista itselle parhaiten on jäänyt mieleen kun Joma veti akkarilla säestäen Leonard Cohenin (... tai Jeff Buckleyn tai kenen millonki) Hallelujah jätkien saadessa lakin Kastellin lukiosta.
Joma keikkailee monenlaisella kokoonpanolla. Joko dj:n kanssa kahdestaan, muutaman muusikon kanssa tai parhaimmillaan jopa 10 hengen kokoonpanolla joka nähtiin mm. Qstockissa viime kesänä. Mulle henkilökohtaisesti räp-musiikki toimii paremmin bändin kuin pelkän dj:n kanssa ja kiitos mm. Jätkäjätkien, GG-Caravanin sekä Ricky Tick Big Bandin & Julkisen sanan, räp-musiikista löytyy myös Suomessa muusikoita. Tällä kertaa mentiin rumpali/dj:n ja tuplaajana toimineen Joman veljen voimin ja nähtiin lavalla laulamassa myös Alisa Ojanen sekä The Voice of Finlandista tuttu Suvi Aalto.
Erityisen suurta määrää yleisöä ei vetänyt myöskään Joman keikka, mut fiilis ei kyllä paljon jäänyt Elan keikasta jälkeen. Lupasin ottaa keikalle järkkärin mukaan jotta sais vähän keikkakuvia...
...MUTTA valot. Tällä keikalla ei tosin liikaa. Pienemmän artistin keikka ja Sport It:issä ei kai kummemmin valoja säädelty, vaan mentiin sillä mitä lavalle oli suunnattu. Kaikki kuvat on siis vihreitä tai sinisiä.
Mitä keikkakokemuksiin tulee, oli hyvä nähdä Elastinen nyt. Koska (ei jos vaan) kun Ela myy pian Hartwallia ja stadikkaa täyteen, en taida vaivautua Helsinkiin asti. Niin suurta fania musta ei taida tulla. Mut voihan tuota suositella. Hymypoika joka on Suomen musiikkimaailman kovimmassa tikissä. Ainakin fyysisesti.
Joma taas on parhaimmillaan livenä bändin kanssa. Joten jos tällaista keikkaa on tiedossa, suosittelen tsekkaamaan paikan päällä. Jos Joman tuotannosta tuttua on vain Youtube-ihme eli Lähikaupan Tyttö, suosittelen tutustumaan biiseihin Mikä Se On?, Eteenpäin sekä Hunningolla. Huomattavasti parempaa Jomaa kuin Lähikaupan Tyttö. (Sori Joma! ;D )
-Tiina
Nyt kävi niin, että tarjottiin lippua Elastisen keikalle Oulun Superpark Areenalle. Jo pelkästään Superpark Areena kiinnosti lähtä katsomaan, koska Teatrian mentyä kirjaimellisesti nurin, Oulusta on nämä teollisuushallikeikkapaikat olleet vähissä. Superparkissa sijaitsevan Voitto-liikutakeskuksen kävin jo kuukausia sitten testaamassa, mutta tällöin jäi koko Superpark Areenan sijainti mysteeriksi. Ehkä siksi, ettei Areenasta päivisin näy käytävälle kuin suljetut ovet.
Kylmä ja kolkko, niinkuin teollisuushallit yleensä, mutta keikkapaikaksi tilava. Jäi epäselväksi onko lavan sijainti vakio, mutta jos on, loppuunmyydyn keikan sattuessa viimeiset jäävät melko sivulle lavasta. Täytynee muutama keikka katsastaa ennen kuin arvostelee paikkaa sen enempää. (ps. alkoholi oli kallista)
Mutta Ela.
Yläasteikäiselle Tiinalle kolahti aikoinaan hyvin vahvasti Fintelligensin Renesanssi-albumi ja varsinkin Kelaa Sitä soi tän koulun ainoan lökäpöksytytön korvalappustereoissa C-kasetille nauhoitettuna.
Elastisen soolourasta eka muistikuva on 50centin lämppärinä Hartwall Arenalta varmaan vuodelta 2006. Tunnelman nostattajana Ela loisti jo silloin eikä tuo Oulun keikkakaan lämppäriä tarvinnut. Paljon innokkaaseen yleisöön vaikutti kyllä yleisön keski-ikä joka oli ehkä 12 vaikka suurella osalla oli vanhemmat mukana ja anniskelualueelle oli pari pikkujoulupuumaakin eksyny. Yleisön määrä tosin yllätti. Luulin, että Vain Elämää-suosio ois jo nostanut Elan samalle tasolle Cheek-hypen kanssa, mutta toisaalta aika vähäistä oli keikan mainonta.
Vain Elämää kyllä paikalle tulleeseen yleisöön toimi. Tuli jopa ääneen sanottua, että "Elastisen suosituimmat biisit ei tällä hetkellä oo ees sen omia", kunnes tajusin itsekin että onhan ne. Sen verran vähän alkuperäisiä on säästelty, että kyllähän noita voi kutsua jo Elastisen omiksi biiseiksi. 4 biisiä kuudesta Vain Elämää-biisistä kuului settiin ja ainoa biisi mikä settilistassa vähän ihmetytti oli Loppuviikko ja sekin vain yleisön nuoren iän takia.
Summa summarum: Hyvä, iloinen ja energinen, ihan Elan näköinen keikka...
Elan keikalta siirryttiin Sport It:iin Joman keikalle. Joma on artisti josta puolella Oulua on mielipide yhden biisin perusteella, mut sillä biisillä sit onkin yli 700 000 hittiä Youtubessa. Jomaan oon itse tutustunut oman veljen kautta, olivat luokkakavereita yläasteelta saakka. Musajutuista itselle parhaiten on jäänyt mieleen kun Joma veti akkarilla säestäen Leonard Cohenin (... tai Jeff Buckleyn tai kenen millonki) Hallelujah jätkien saadessa lakin Kastellin lukiosta.
Joma keikkailee monenlaisella kokoonpanolla. Joko dj:n kanssa kahdestaan, muutaman muusikon kanssa tai parhaimmillaan jopa 10 hengen kokoonpanolla joka nähtiin mm. Qstockissa viime kesänä. Mulle henkilökohtaisesti räp-musiikki toimii paremmin bändin kuin pelkän dj:n kanssa ja kiitos mm. Jätkäjätkien, GG-Caravanin sekä Ricky Tick Big Bandin & Julkisen sanan, räp-musiikista löytyy myös Suomessa muusikoita. Tällä kertaa mentiin rumpali/dj:n ja tuplaajana toimineen Joman veljen voimin ja nähtiin lavalla laulamassa myös Alisa Ojanen sekä The Voice of Finlandista tuttu Suvi Aalto.
Erityisen suurta määrää yleisöä ei vetänyt myöskään Joman keikka, mut fiilis ei kyllä paljon jäänyt Elan keikasta jälkeen. Lupasin ottaa keikalle järkkärin mukaan jotta sais vähän keikkakuvia...
...MUTTA valot. Tällä keikalla ei tosin liikaa. Pienemmän artistin keikka ja Sport It:issä ei kai kummemmin valoja säädelty, vaan mentiin sillä mitä lavalle oli suunnattu. Kaikki kuvat on siis vihreitä tai sinisiä.
Mitä keikkakokemuksiin tulee, oli hyvä nähdä Elastinen nyt. Koska (ei jos vaan) kun Ela myy pian Hartwallia ja stadikkaa täyteen, en taida vaivautua Helsinkiin asti. Niin suurta fania musta ei taida tulla. Mut voihan tuota suositella. Hymypoika joka on Suomen musiikkimaailman kovimmassa tikissä. Ainakin fyysisesti.
Joma taas on parhaimmillaan livenä bändin kanssa. Joten jos tällaista keikkaa on tiedossa, suosittelen tsekkaamaan paikan päällä. Jos Joman tuotannosta tuttua on vain Youtube-ihme eli Lähikaupan Tyttö, suosittelen tutustumaan biiseihin Mikä Se On?, Eteenpäin sekä Hunningolla. Huomattavasti parempaa Jomaa kuin Lähikaupan Tyttö. (Sori Joma! ;D )
-Tiina
maanantai 27. lokakuuta 2014
Lenny Kravitz 26.10.2014 @ Hartwall Arena, Helsinki
Musiikkiblogi. Keikkapäiväkirja. Oon suunnitellut kirjoittamista jo vuosia, mut aina on muka liian kiire.
Takana on niin lukematon määrä klubi-, areena-, stadion- ja festarikeikkoja, etten muista lukumäärää edes tälle vuodelle.
Ensimmäisen postauksen saa nyt itseoikeutetusti, nuori, tuleva superlupaus Lenny Kravitz. Vai miten se nyt olikaan? Äijällä pamahti toukokuussa mittariin 50 vuotta ja 10. studioalbumi Strut julkaistiin syyskuussa. Jos multa kysytään ja vaikkei kysyttäisikään, on kyseessä hemmetin kova levy. Tiedä sitten onko Lenny soittolistavastaavien mielestä jo "so last season", mut muutamaa rokkiin erikoistunutta radiokanavaa lukuunottamatta, en oo biisejä radiosoitossa kuullut, vaikka sinkkubiisi The Chamber on kyllä ihan hittikamaa. Voi toki olla, että oon vaan kuunnellut liian vähän radiota.
Strut-kiertueella mukana Kravitzin lämppärinä kiertää (oikeasti) nuori soul-artisti Gabriel Garzón Montano. Itselleni ennalta täysin tuntematon tapaus. Kyllähän soul-rytmit on usein helposti tanssittavaa musiikkia ja saa ensikuulemaltakin polvet notkumaan tahdissa, niinkuin nytkin, mutta muuten oli kyllä kuuntelijan kannalta aika haastavaa soulia. Ei oikein mitään tarttumapintaa tai koukkua mikä jäis ensikuulemaltakin mieleen.
Haastava musiikki ei välttämättä ole huono asia, sillä pitihän tää artisti penkoa Spotifystä uudelleen kuunteluun. Biisit Me Alone sekä Everything Is Everything alkoivat parin kuuntelun jälkeen avautua ihan uudella tavalla.
Toivotaan Gabrielille breikkausta suuren yleisön tietoisuuteen, niin pääsenpä leijuun kuinka "Mä oon nähny tän jo sillon ku en tienny tästä artistista itsekään" ja kuinka "se on muuten koskenu mun olkapäähän, ku keikan jälkeen kierteli yleisössä".
Mutta Lenny Kravitz...
Omat liput oli otettu permannolle, koska vanhasta muistista Hartwall Arenan katsomot on konserttitilanteessa aivan liian kaukana lavasta. Koska keikkailta oli sunnuntai, hakeuduttiin suoraan katsomoon ja jätettiin hallin päätybaari väliin. Lennyn fanikanta kun ei koostu kiljuvista teineistä, huomattiin pääsevämme lähes eturiviin ja lopulta mun ja artistin välissä oli pari ihmistä ja aita.
Keikan avas uuden levyn Dirty White Boots ja show oli just sopiva sekoitus vanhoja suuria hittejä ja Strut-levyn hittimateriaalia. Omaan keikkakokemukseen tietenkin vaikuttaa eturivin meininki ja ilmeisesti hs.fi:n keikka-arvion tehnyt Heikki Romppainen ei katsonut keikkaa ihan yhtä hyviltä paikoilta. New York Cityn yhteislaulu ei ehkä ollut keikan onnistunein hetki sillä biisi on siihen liian uusi, mutta Let Love Rulea laulettiinkin sit senkin edestä.
Lenny mainitsi kärsivänsä lievästä kurkkukivusta, mutta laulussa se ei kuulunut. Keikan jammailut rumpu-, basso-, saksofoni-... yms. sooloineen antoi varmasti sopivasti taukoja laulajan äänelle. Lennyn bändi ja taustalaulajat ansaitsee täyden kiitoksen keikasta. Porukka on yksinkertaisesti niin kova, ettei tuo porukka voi muuta kuin toimia livenä. Cindy Blackman rummuissa soitti ehkä kovimman rumpusoolon minkä oon kuullut.
Vaikka aloitusbiisiveikkaus ei osunut ja Strut soi vasta muistaakseni neljäntenä, osui lopetusbiisiveikkaus kohdalleen sekä viimeisen biisin, että encoren osaltakin. Are You Gonna Go My Way ja encoren The Chamber päättivät keikan hyviin bileisiin permannolla.
Niin kauan kuin Lenny Kravitz ja bändi jaksaa jammailla tuolla tasolla, voin suositella keikkakokemuksena. Ja miksei jaksaisi? Pelkän The Chamber videon katsomalla voi päätellä Lennyn olevan sellaisessa fyysisessä kunnossa ettei pitäisi jäädä siitä kiinni.
-Tiina
PS. Onhan se viiskymppiseksi törkiän kuuma.
Takana on niin lukematon määrä klubi-, areena-, stadion- ja festarikeikkoja, etten muista lukumäärää edes tälle vuodelle.
Ensimmäisen postauksen saa nyt itseoikeutetusti, nuori, tuleva superlupaus Lenny Kravitz. Vai miten se nyt olikaan? Äijällä pamahti toukokuussa mittariin 50 vuotta ja 10. studioalbumi Strut julkaistiin syyskuussa. Jos multa kysytään ja vaikkei kysyttäisikään, on kyseessä hemmetin kova levy. Tiedä sitten onko Lenny soittolistavastaavien mielestä jo "so last season", mut muutamaa rokkiin erikoistunutta radiokanavaa lukuunottamatta, en oo biisejä radiosoitossa kuullut, vaikka sinkkubiisi The Chamber on kyllä ihan hittikamaa. Voi toki olla, että oon vaan kuunnellut liian vähän radiota.
Lämppärinä
Gabriel Garzón Montano
Haastava musiikki ei välttämättä ole huono asia, sillä pitihän tää artisti penkoa Spotifystä uudelleen kuunteluun. Biisit Me Alone sekä Everything Is Everything alkoivat parin kuuntelun jälkeen avautua ihan uudella tavalla.
Toivotaan Gabrielille breikkausta suuren yleisön tietoisuuteen, niin pääsenpä leijuun kuinka "Mä oon nähny tän jo sillon ku en tienny tästä artistista itsekään" ja kuinka "se on muuten koskenu mun olkapäähän, ku keikan jälkeen kierteli yleisössä".
Mutta Lenny Kravitz...
Omat liput oli otettu permannolle, koska vanhasta muistista Hartwall Arenan katsomot on konserttitilanteessa aivan liian kaukana lavasta. Koska keikkailta oli sunnuntai, hakeuduttiin suoraan katsomoon ja jätettiin hallin päätybaari väliin. Lennyn fanikanta kun ei koostu kiljuvista teineistä, huomattiin pääsevämme lähes eturiviin ja lopulta mun ja artistin välissä oli pari ihmistä ja aita.
Keikan avas uuden levyn Dirty White Boots ja show oli just sopiva sekoitus vanhoja suuria hittejä ja Strut-levyn hittimateriaalia. Omaan keikkakokemukseen tietenkin vaikuttaa eturivin meininki ja ilmeisesti hs.fi:n keikka-arvion tehnyt Heikki Romppainen ei katsonut keikkaa ihan yhtä hyviltä paikoilta. New York Cityn yhteislaulu ei ehkä ollut keikan onnistunein hetki sillä biisi on siihen liian uusi, mutta Let Love Rulea laulettiinkin sit senkin edestä.
Lenny mainitsi kärsivänsä lievästä kurkkukivusta, mutta laulussa se ei kuulunut. Keikan jammailut rumpu-, basso-, saksofoni-... yms. sooloineen antoi varmasti sopivasti taukoja laulajan äänelle. Lennyn bändi ja taustalaulajat ansaitsee täyden kiitoksen keikasta. Porukka on yksinkertaisesti niin kova, ettei tuo porukka voi muuta kuin toimia livenä. Cindy Blackman rummuissa soitti ehkä kovimman rumpusoolon minkä oon kuullut.
Vaikka aloitusbiisiveikkaus ei osunut ja Strut soi vasta muistaakseni neljäntenä, osui lopetusbiisiveikkaus kohdalleen sekä viimeisen biisin, että encoren osaltakin. Are You Gonna Go My Way ja encoren The Chamber päättivät keikan hyviin bileisiin permannolla.
Niin kauan kuin Lenny Kravitz ja bändi jaksaa jammailla tuolla tasolla, voin suositella keikkakokemuksena. Ja miksei jaksaisi? Pelkän The Chamber videon katsomalla voi päätellä Lennyn olevan sellaisessa fyysisessä kunnossa ettei pitäisi jäädä siitä kiinni.
-Tiina
PS. Onhan se viiskymppiseksi törkiän kuuma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)